Arsenalin jättänyt Alex Iwobi perusteli Everton-siirtoaan: ”En voinut kieltäytyä siitä tarjouksesta”

Nigerian maajoukkuehyökkääjä Alex Iwobi suoritti kesän siirtoikkunan viimeisten tuntien aikana siirron Evertoniin. Mediatietojen mukaan liverpoolilaisseura pulitti Arsenalille lähes 40 miljoonaa euroa 23-vuotiaasta laiturista.
Iwobi sai viime kaudella 35 valioliigaottelun verran vastuuta Unai Emeryn alaisuudessa. Nicolas Pépén saapuminen lontoolaisseuraan kuitenkin asetti hänen tulevaisuutensa kysymysmerkin alle.
Everton lopulta nappasi Iwobin riveihinsä, eikä hän voinut sanojensa mukaan kieltäytyä tarjouksesta.
– Se oli liian viehättävä tarjous, en voinut kieltäytyä siitä. Manageri kertoi, että minulle on paikka joukkueessa ja että hän aikoo pitää minusta huolta. Hän periaatteessa sanoi kaiken mitä pelaajana halusinkin kuulla, Iwobi kertoi London Evening Standardille.
– Hän on antanut minulle itsevarmuutta ja uskon pärjääväni hyvin. Arsenalissa, minulla oli aina se nuorukaisen tägi minussa kiinni, joten toivottavasti tämän siirron myötä voin tehdä itselleni nimen Valioliigassa ja luoda historiaa Evertonissa.
Iwobi vietti jopa 15 vuotta Arsenalissa liittyessään seuran akatemiaan jo kahdeksan vuoden ikäisenä. Hän teki viime kaudella kuusi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä 51 otteluun.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa