Antonio Conten mukaan Tottenhamilla on edessään vuosien savotta – ”Ei tätä tasoeroa oteta yhdessä ikkunassa kiinni”

© Kuva: Getty Images

Italialaisluotsi Antonio Conte on nopeasti joutunut kohtaamaan realiteetit Pohjois-Lontoossa. Hän on jo moneen kertaan todennut, että Tottenhamin ryhmä ei ole tarpeeksi vahva haastaakseen Valioliigan kärkijoukkueita.

Sunnuntaina Chelsea voitti Spursin 2-0. Se oli jo neljäs kerta tällä kaudella, kun länsilontoolaiset suorastaan kävelivät Tottanhamin yli.

– Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin Chelsean ja meidän välinen tasoero on tällä hetkellä suuri. Jos häviät lyhyen ajan sisään kolmesti samalle vastustajalle, niin kertoohan se kaiken oleellisen, kertoi Conte sunnuntain kamppailun jälkeen.

Italialainen kehui silti joukkueensa asennetta ja taistelua sekä sitä, että Spurs sai tehtyä ottelusta Chelsealle lopulta vaikean.

Siirtoikkuna on auki ja sen uskottiin tarkoittavan Contelle jo useampia hankintoja. Italialainen toki on jo aiemmin kertonut, että pääasiallinen tähtäin on vasta kesässä.

– Seura tietää oikein hyvin minun ajatukseni. Ei tätä tasoeroa oteta yhdessä ikkunassa kiinni. Viimeisten vuosien aikana kuilu on kasvanut todella suureksi ja tilanteen muuttaminen ottaa aikansa.

– Minä keskityn vain tekemään työni loppuun asti. Meillä on neljä kuukautta aikaa antaa kaikkemme. Jos luulemme ratkaisun löytyvän tammikuun siirtoikkunasta, niin se on haihattelua.

– Tarvitsemme vuosia, mutta joskus se työ pitää aloittaa.

Italialaisen mukaan on hankala tilanne, kun niin monia pelaajia pitäisi lainata ja myydä pois. Conten mielestä Tottenhamilla on vielä pitkä matka edessään, mutta hän kertoo silti viihtyvänsä Pohjois-Lontoossa erittäin hyvin.

– Olen nauttinut ajastani Tottenhamissa. Vielä nelisen kuukautta pitää tehdä töitä täysillä ja saavuttaa mahdollisimman hyvä lopputulos. Olen ylpeä joukkueen yrityksestä. Aina edes sadan prosentin suoritus ei vain riitä.

Antonio Conten sopimus Tottenhamin kanssa jatkuu kesään 2023 asti.

Lähde: BBC


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.