Ennakkopaketti Valioliigan huippuotteluun Man Utd – Arsenal: Poissaolijat, mistä näet pelin, arvioidut avaukset ja valmentajien kommentit

Viikonloppu on jälleen viihdyttäviä valioliigaotteluita täynnä. Kirsikkana kakun päällä lepää tällä kertaa Manchester Unitedin ja Arsenalin välinen huippukamppailu sunnuntai-iltana.
Kyseessä on iso päivä etenkin norjalaisluotsi Ole Gunnar Solskjærille, jolle ottelu on hänen 100:s Manchester Unitedin peräsimessä. Mikel Arteta on kuitenkin manageri, jota hän ei ole vielä kertaakaan selättänyt.
Valioliigan 7. kierros
Sunnuntai 1.11. klo 18:30
Manchester United – Arsenal
Old Trafford
Kummallakin joukkueella on ollut vaikeuksia löytää yhteinen sävel ryhmän sisältä valioliigakauden ensimmäisissä otteluissa. Manchester United on viiden ottelun jälkeen sarjataulukon 15. sijalla vain seitsemässä pisteessä ja Arsenal kuuden ottelun jälkeen taulukon 13:sta yhdeksässä pisteessä.
Arsenalin isompiin ongelmakohtiin on tällä kaudella lukeutunut etenkin maalinteko. Lontoolaiset ovat osuneet vain kahdeksan kertaa Valioliigassa, eikä joukkueen tähtihyökkääjä Pierre-Emerick Aubameyang ole onnistunut sarjassa kuin kerran. Manchester United on sen sijaan kärsinyt merkittävistä puolustusvaikeuksista, päästäen Valioliigassa jopa 12 maalia omiin.
Manchester Unitedin viime aikaiset suoritukset ovat kuitenkin kääntyneet jo parempaan päin, antaen isoja lupauksia paremmasta huomisesta. Solskjærin miehistö on neljän ottelun tappiottomassa putkessa, kun myös Mestarien liiga -voitot PSG:stä ja RB Leipzigista lasketaan mukaan. Puolustus on siis pitänyt.
Arsenalin menestys on sen sijaan jäänyt viime aikoina Eurooppa-liigan puolelle. Arteta on johdattanut Tykkimiehensä vain yhteen voittoon viimeisestä neljästä valioliigaottelusta. Viime kierroksella Jamie Vardyn ainokainen toi Leicesterille sen ensimmäisen vierasvoiton Arsenalista sitten vuoden 1973.
Manchester Unitedin ja Arsenalin keskenäiset kamppailut ovat kuitenkin olleet hyvin tasaisia, minkä takia lontoolaisseura ei suinkaan saavu Old Traffordille altavastaajana. Arsenal aloitti vuoden 2020 tyylipuhtaalla 2-0-voitolla Manchester Unitedista, kun Solskjær ja Arteta kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Viidestä edellisestä ottelusta Manchester United on voittanut kaksi ja Arsenal yhden.
Manchester United on napannut vain yhden pisteen kolmesta kotiottelustaan tällä valioliigakaudella, hävittyään sekä Crystal Palacelle että Tottenhamille ennen maalitonta tasapeliä Chelseaa vastaan. Arsenal on kuitenkin pitänyt vain yhden nollapelin sen viimeisessä 11 sarjapelissään, häviten kuusi peliä viimeisestä yhdeksästä vierasottelustaan Valioliigassa.
Poissaolijat
Solskjær vahvisti aiemmin tällä viikolla, että Manchester Unitedin kesähankinta Alex Telles on saanut koronavirustartunnan. Brassipuolustaja on täten sivussa sunnuntain Arsenal-kamppailusta kotikaranteenin takia.
Anthony Martial, joka teki kauden ensimmäisen maalinsa keskiviikon Mestarien liiga -voitossa RB Leipzigiä vastaan, on sen sijaan vielä pelikiellossa.
Arsenalin keskuspuolustaja David Luiz on kamppailusta sivussa reisivamman takia. Brassipuolustaja loukkasi itseään viime viikonlopun tappiossa Leicesteriä vastaan.
Valmentajien kommentit
Ole Gunnar Solskjær valmistautuu uransa 100. otteluun Manchester Unitedin peräsimessä. Norjalaisluotsi oli tyytyväinen joukkueensa terveystilanteeseen, ja murskavoitto RB Leipzigista kasvatti ryhmän itseluottamusta.
– Meillä ei ole enempää loukkaantumisia keskiviikolta, mikä on suuri etu ajatellessa kuinka korkealla intensiteetillä pelaamme jokaisessa ottelussa. Parannamme koko ajan. Uskon jokaisen nähneen kuntomme ja terävyytemme.
Arsenalin Mikel Arteta antoi omassa pressissään kunniaa Unitedin hyökkäystriolle. Marcus Rashford, Mason Greenwood ja Anthony Martial muodostivat viime kauden lopussa tehokkaan kolmikon. Heistä Martial on kuitenkin vielä pelikiellossa.
– Heillä on hyvät kemiat toistensa kanssa ja he ovat jokainen hyvin erilaisia. He liikkuvat yhdessä ja heillä on hyvä ymmärrys toisistaan kentällä, Arteta ylisti.
Mahdolliset avauskokoonpanot
Man United: De Gea; Wan-Bissaka, Lindelöf, Maguire, Shaw; Fred, McTominay, Pogba; Fernandes; Greenwood, Rashford.
Arsenal: Leno; Mustafi, Gabriel, Tierney; Saka, Xhaka, Partey, Bellerín; Aubameyang, Lacazette, Pépé.
Mistä näet ottelun
Manchester Unitedin ja Arsenalin kohtaaminen näkyy Viaplayssä ja V Sport Jalkapallo -kanavalla. Palvelut ovat maksullisia.
Suora lähetys kamppailusta käynnistyy studio-osuudella kello 18:00. Ottelun selostajana toimii Mikko Innanen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää