Manchester Cityn riveissä Valioliigan, Liigacupin ja FA Cupin pokaalia nostellut Bernardo Silva havittelee kautensa kruunuksi vielä yhtä meriittiä. 24-vuotias on Portugalin maajoukkueen mukana tavoittelemassa ensimmäisen UEFA Nations Leaguen voittoa.

Portugali, Englanti, Sveitsi ja Hollanti ratkaisevat keskinäisen paremmuutensa lopputurnauksessa, joka huipentuu sunnuntain finaaliin Portossa. Isäntämaan joukkueen ensimmäinen ratkaisun paikka on jo tänä iltana, kun se kohtaa Sveitsin.

– Totta kai seurajoukkueen kanssa pelattu upea kausi antaa itseluottamusta myös maajoukkueen haasteisiin. Olisi mahtavaa lähteä kesälomalle myös Portugalin voiton jälkeen, keksikenttämies sanoo The Guardianin mukaan.

Estadio do Dragão toimii näyttämönä tänään, ja Portugali haluaa palata samalle areenalle sunnuntaina.

Fernando Santos on jo johtanut tämän joukkueen kunniaan, ja olemme täällä voittaaksemme.

Portugalin miehistössä on myös siirtomarkkinoiden tulikuuma nimi João Félix, jonka tietä ollaan viime päivien puheissa oltu johtamassa juuri Silvan joukkuetoveriksi.

– Hänet on kutsuttu tänne hyvästä syystä, täysin ansiosta.