Tehoista ei uskoisi – Man Unitedin hyökkäyksen kapellimestari pelasi 15-vuotiaaksi asti pääosin topparina

Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin uusi keskikenttäpelaaja Bruno Fernandes on onnistunut siinä, mitä varten hänet Englantiin hankittiin.
Portugalin maajoukkuetaituri tehtaili Sporting Lissabonille 15 osumaa ja 14 maalisyöttöä ennen kuin siirtyi tammikuussa Unitediin, jonne hän toi tehonsa mukanaan. Fernandes, 25, on pelannut Manchesterissa yhdeksän ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kolme maalia ja syöttänyt neljä. Hänet palkittiin hyvistä otteistaan Valioliigan helmikuun parhaan pelaajan palkinnolla.
Fernandesin tehoista on vaikea uskoa, että hän pelasi pääosin topparina 15-vuotiaaksi asti. Hänen entinen valmentajansa Antonio Peres kertoi FourFourTwon haastattelussa, että juniorivuosinaan Fernandes vaati Boavistaa edustaessaan päästä lainalle yhteistyöseura Pasteleiraan, jotta hän pääsisi pelaamaan hyökkäävämmässä roolissa.
[readmore from=Bruno-Fernandes]
Pasteleiran valmentajana toimineen Peresin mukaan Fernandes saa kiittää myös sattumaa, että hänen toiveensa toteutui.
– Me arvioimme pelaajia – millä paikalla heistä on eniten hyötyä – kuten teemme joka kauden alussa. Hän ei olisi ehkä päässyt pelaamaan ylempänä, jos meillä olisi ollut kymppipaikan pelaaja joukkueessamme.
– Mutta meillä ei ollut, ja hän käytti tilaisuutensa. Hänestä tuli heti jymymenestys. Hän teki maalin lähes joka pelissä.
Peresin mukaan Fernandesin nousu lajin huipulle ei tule yllätyksenä niille, jotka tietävät hänen työmoraalinsa ja taustansa.
– Bruno asetti kapteenina vaatimustason todella korkealle. Hän jäi aina treenien jälkeen harjoittelemaan omatoimisesti. Hän laukoi vapaapotkuja ja teki laukausharjoituksia.
– Ennen kuin hän siirtyi Novaraan, hänen äitinsä antoi hänelle 50 euroa siltä varalta, että hän tarvitsisi siellä jotain. Hänellä ei ollut varaa antaa enempää. Mutta silti hän tuli sillä toimeen, hän on taistelija.
– Hänellä ei ikinä ollut B-suunnitelmaa. Hänen piti jonkin aikaa kulkea muiden, kuten minun, kyydissä harjoituksiin tavoitellakseen uraa jalkapallossa, koska hänen vanhempansa eivät voineet ajaa. Brunon ainoa tavoite oli antaa heille syitä hymyillä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea

- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa