Emiliano Martínez on kuin muuri! Tappioton putki Argentiinan maajoukkueessa jatkuu

Emiliano Martínezin ura junnasi vuosia paikoillaan, kunnes hän pääsi pois Arsenalista.
Martínez, 29, siirtyi Arsenaliin jo vuonna 2010, mutta kymmenen vuoden aikana hän pääsi pelaamaan Tykkimiesten edustusjoukkueessa ainoastaan 38 ottelua.
Argentiinalaisvahti kävi Arsenal-vuosiensa aikana lainalla peräti kuudessa seurassa: Oxford Unitedissa, Sheffield Wednesdayssa, Rotherhamissa, Wolvesissa, Getafessa ja Readingissa.
Syyskuussa 2020 nähtiin Martínezin uran käännekohta, kun Aston Villa hankki maalivahdin riveihinsä noin 22 miljoonan euron siirtosummalla.
Siirrosta on nyt kulunut aikaa hieman vajaa puolitoista vuotta, ja sinä aikana Arsenalin ex-jämäpelaaja on noussut Argentiinan A-maajoukkueen ykkösvahdiksi sekä Valioliigan parhaimpien maalivahtien joukkoon.
Martínez debytoi Argentiinan maajoukkuepaidassa viime vuoden kesäkuussa. Reilu kuukausi myöhemmin hän oli juhlittu sankari, kun Argentiina marssi Copa Américan voittoon.
Perjantain vastaisena yönä Martínez pelasi uransa 15 A-maaottelun ja torjui Argentiinalle 2-1-vierasvoiton Chilestä. Hänen tilastonsa maajoukkuepeleistä ovat häikäisevää luettavaa.
Martínez on ollut kuin muuri Argentiinan tolppien välissä ja päästänyt 15 ottelussa pallon selkänsä taakse ainoastaan kuusi kertaa. Nollapelin hän on torjunut peräti kymmenen kertaa. Ja mikä tärkeintä, tappiosarake näyttää yhä pyöreää nollaa. Martínezin pelaamista maaotteluista kymmenen on päättynyt Argentiinan voittoon, viisi tasapeliin.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin