Erling Braut Hålandin isä kertoi miksi Dortmund-hyökkääjä ei siirtynyt Manchester Unitediin

Alf-Inge Håland on avannut hänen poikansa siirtopäätöstä viime tammikuulta.
Alf-Ingen mukaan Erling Braut Håland hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen ja valitsi Borussia Dortmundin, koska heidän mielestään ”koko seura halusi hänet” sinne pelkän päävalmentajan sijaan.
Norjalaislupaus nousi Euroopan huippuseurojen tietoisuuteen kuluvan kauden alussa, kun hän teki peräti 28 maalia RB Salzburgin paidassa ennen talvisiirtoa Bundesliigaan. 19-vuotiaasta maalitykistä ehti tulla esimerkiksi Mestarien liiga -historian nuorin hattutempun tehnyt pelaaja.
Manchester United oli vahvasti kiinnostunut Hålandista, mutta Alf-Ingen mukaan hän oli huolissaan siitä, että olisiko hänen poikansa yhä joukkueen ykköskärki jos Ole Gunnar Solskjær saisi potkut.
Solskjær työskenteli Hålandin kanssa norjalaisseura Moldessa, ja olisi halunnut tuoda hänet tammikuussa Old Traffordille. Manchester Unitedilla on kuitenkin ollut viimeisten vuosien aikana tapana vaihtaa joukkueensa käskyttäjää lyhyin väliajoin. Taustalla saattoi olla muitakin asioita, mutta Alf-Ingen mukaan Unitedin hutera valmentajapalli osoittautui merkittäväksi tekijäksi nuorukaisen siirtopäätöksessä.
[readmore from=Siirtouutiset]
– Koskaan ei voi tietää, miten homma olisi toiminut muissa seuroissa. Voi olla, että asiat olisivat sujuneet hyvin, vaikka me olisimmekin valinneet toisen tien. Me emme kuitenkaan koskaan tule saamaan siihen vastausta. Mutta me olemme hyvin tyytyväisiä niihin seuroihin, missä hän on ollut, Alf-Inge kertoi norjalaiselle TV2:lle.
– Sinun on mentävä seuraan, missä koko seura haluaa sinut, eikä vain valmentaja. Minusta se on kaikista tärkein asia. Sen lisäksi on otettava huomioon, miten seura on toiminut viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana, ja minkä suunnan se on valinnut.
– Se on vaarallista siirtyä vain valmentajan vuoksi, koska hän saattaa yhtäkkiä saada potkut, Alf-Inge tiivisti.
Håland on tehnyt 12 maalia vain 11 otteluun Dortmundin paidassa tällä kaudella. Unitedin kiinnostus norjalaispelaajaa kohtaan ei kuitenkaan ole hävinnyt, sillä hänen kerrotaan olevan pian taas myytävänä noin 70 miljoonan euron hintaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa