Evertonin siirtostrategia julki – urheilujohtaja paljastaa nyt totuuden Wilfried Zaha -jahdista

Evertonin väitettiin olevan viime kesänä Crystal Palacen ykköstykin Wilfried Zahan perässä, mutta urheilujohtaja Marcel Brandsin mukaan siirron toteutuminen ei ollut missään vaiheessa lähellä.
– Katsokaa viime kesää. Alusta lähtien liikkeellä oli paljon huhuja ja uutisia siitä, että haluaisimme Zahan, Brands sanoo Liverpool Echon mukaan.
– Ja jos katsotte lukujamme, silloin tiedätte, ettei Evertonin ole realistista ostaa pelaajaa 60 miljoonalla, 70 miljoonalla, 80 miljoonalla punnalla. Joten tuollaiset odotukset ovat välillä erilaisia odotuksia fanien kannalta, eikä se ole realistista. Meidän on selviydyttävä siitä.
– Tietysti haluamme saada parhaat pelaajat, mutta meidän on oltava realistisia, jos näette lukumme.
Everton hankki vuonna 2018 brasilialaisen Richarlisonin Watfordista. Lopullinen siirtosumma voi nousta 50 miljoonaan puntaan, joka olisi seuran siirtoennätys.
Brandsin mukaan Everton ei halua luopua parhaista pelaajistaan. Seura haluaa joukkueen, joka voi tosissaan kamppailla hyvistä sijoista Valioliigassa.
– Jos mietitään urheilujohtajan lopullista tavoitetta, se on 23 pelaajan joukkue, jossa on kolme maalivahtia, seitsemän tai kahdeksan puolustajaa, kuusi keskikenttäpelaajaa ja kuusi hyökkääjää, kommentoi Brands.
– Olemme yrittäneet luoda laadukkaamman joukkueen, jossa on syvyyttä ja nuoruutta. Joukkueen keski-ikä on merkittävästi nuorempi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin