Katso: Evertonin miljoonahankkeelle näytettiin vihreää valoa – yli 52 000 -paikkainen jättistadion sijaitsisi upeissa maisemissa

Liverpoolin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tiistaina yksimielisesti Evertonin suunnitelmat uudesta yli 52 000-paikkaisesta stadionista.
Suunnitteilla olevan stadionin nimi tulisi olemaan Bramley-Moore Dock ja sen rakennuttaminen tulisi maksamaan arviolta noin 500 miljoonaa puntaa. Työpaikkoja se toisi hulppeat 15 000 kappaletta. Stadion tulisi sijaitsemaan upeissa maisemissa kaupungin rannalla.
Mikäli yllä oleva upotus ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Suunnitelmien mukaan 52 888-paikkaisella stadionilla voitaisiin järjestää jopa neljä pop-konserttia vuodessa sekä häitä, hautajaisia, joulujuhlia sekä konferensseja.
Samalla Evertonin kotistadionina vuodesta 1892 lähtien toiminut Goodison Park saisi uuden käyttötarkoituksen. Stadion muutettaisiin korkealaatuisiksi ja kohtuuhintaisiksi asunnoiksi, terveyskeskukseksi sekä vähittäis- ja vapaa-ajan tiloiksi. Projektin on arvioitu maksavan noin 82 miljoonaa puntaa.
Evertonin stadionprojekti on ohjattu kaupungin valtuuston hyväksynnän jälkeen hallitukselle. Mikäli hallitus näyttää hankkeelle vihreää valoa voidaan stadionin rakennus aloittaa. Everton toivoo isännöivänsä pelejä Bramley-Moore Dockilla jo vuonna 2024.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin