Southampton kaatoi Crystal Palacen tiistai-illan toisessa valioliigaottelussa 3–1-lukemin St. Mary’s Stadiumilla.

Ottelussa ei ollut juurikaan panosta, sillä Valioliigan putoamistaistelu laitettiin pakettiin eilen maanantaina. Pelin kirkkaimmiksi hahmoiksi nousivat kuitenkin kaksi maalia tehnyt Danny Ings sekä rangaistuspotkun avausjaksolla torjunut Fraser Forster.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Crystal Palace meni ottelussa johtoon jo kahden minuutin jälkeen, kun Christian Benteke ampui pallon terävästi Forsterin jalkojen välistä sisään. Ings toi Southamptonin kuitenkin varttia myöhemmin tasoihin Nathan Redmondin syötöstä.

Neljä minuuttia ennen puoliaikavihellystä Palace-kapteeni Luka Milivojevicille tarjoutui loistava sauma viedä lontoolaiset takaisin johtoon, kun Wilfried Zaha hankki vieraille rangaistuspotkun. Forster kuitenkin aavisti tolppiensa välissä oikein ja torjui laukauksen tiehensä.

Milivojevic on ampunut valioliigaurallaan yhteensä 25 rangaistuspotkua, joista 22 on mennyt sisään. Forsterin torjuntaa voidaan siis pitää melko ainutlaatuisena onnistumisena.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

It's not often that Milivojevic misses from the spot - big save from Forster! 🧤

LUE MYÖS: Lähde: Southamptonin avainpelaaja saatavilla ilmaiseksi – Arsenal ja Man City kiinnostuneita

Toisella puoliajalla Che Adams vei Southamptonin johtoon vain kolme minuuttia pelin jatkumisen jälkeen, kun hän tuikkasi Stuart Armstrongin jatkaman kulmapotkun takatolpalta sisään.

Ings, jolle ottelu oli hänen ensimmäinen sitten 21. huhtikuuta kärsityn loukkaantumisen jälkeen, viimeisteli vielä yhden maalin vartti ennen päätösvihellystä. Englantilaishyökkääjä sai hyvän pystysyötön Adamsilta ja upotti pallon varmasti sisään. Loppulukemat 3-1.

Jos alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Squawka

@Squawka
Danny Ings’ last two games at St.Mary’s:

⚽️🅰️ vs. Burnley
⚽️⚽️ vs. Crystal Palace

He has now been directly involved in 11 goals in 13 home games in the Premier League this season.