Gareth Southgate on valmis kantamaan yksin vastuun Englannin EM-finaalitappiosta.

Three Lions hävisi rangaistuspotkukilpailussa 3-2-lukemin Italialle. Ottelu pelattiin Wembleyllä 60 000 päisen kotiyleisön edessä.

Englannin laukojista Marcus Rashford, Jadon Sancho ja Bukayo Saka epäonnistuivat jokainen yrityksissään.

Southgate perusteli ottelun jälkeen, kuinka laukojat ratkaisuhetkille valittiin.

– Tämä on minun syytäni. Minä valitsin rangaistuspotkujen laukojat perustuen siihen miten olimme toimineet harjoituksissa ja kukaan ei ole yksinään vastuussa tästä, Southgate kommentoi lehdistölle.

– Voitimme yhdessä ja se ettemme pystyneet voittamaan tänään on meidän jokaisen vastuulla. Mutta rangaistuspotkuissa päätökset tein minä ja kannan sen vastuun täysin itselläni.

– Vaihdoimme jo kaksi rangaistuspotkujen ampujaa aiemmin pois, joten jouduimme tekemään muutoksia. Katsoimme kuinka he olivat onnistuneet seuroissaan ja harjoituksissamme. Prosessi toimi Venäjällä ja Kansojen liigassa, mutta nyt se epäonnistui.

Southgate puolusti myös ratkaisevan rangaistuspotkun hukannutta Sakaa. 19-vuotiaan hyökkääjätaiturin otteet turnauksessa saivat managerilta suitsutusta.

– Saka on upea poika. Hän on suosittu persoona koko joukkueen sisällä. Hän pelasi uskomattoman turnauksen ja hänestä tulee vielä tähti.

Lähde: Sky Sports

LUE MYÖS