Meksikolaiskärki muistelee: ”Sir Alex Ferguson kertoi katuvansa sitä, ettei peluuttanut minua enemmän”

Chicharito Hernández siirtyi Manchester Unitediin kotimaansa Meksikon Chivasista kesällä 2010.
Hyökkääjä toimi seurassa pääosin vaihtomiehenä, mutta onnistui silti tekemään huomattavan määrän maaleja etenkin peliaikaansa verrattuna.
Nykyään MLS:n Los Angeles Galaxya edustava Chicharito pelasi Manchester Unitedissa 157 ottelua, joissa syntyi 59 maalia.
Chicharito kertoi Rio Ferdinandin haastattelussa Sir Alex Fergusonin kanssa käymistään keskusteluista, kun hyökkääjän peliaika putosi David Moyesin alaisuudessa entisestään.
– Menin jopa puhumaan Sir Alexille, koska hän tiesi, että olin alla päin. Voin hyväksyä vaihtopelaajan roolin Manchester Unitedissa. Sir Alex kertoi katuvansa sitä, ettei peluuttanut minua enemmän ja sanoi minulle aikovansa puhua Moyesin kanssa, jotta saisin enemmän peliaikaa, Chicharito kertoi.
– Sir Alex sanoi minun olevan tärkeä henkilö Manchester Unitedissa. Hänen mielestään ansaitsin enemmän peliaikaa, vaikka Moyes ja Ed Woodward eivät toimineet niin. He eivät peluuttaneet minua, mutta eivät päästäneet minua poiskaan. Minulla oli silloin mahdollisuus siirtyä pois, mutta Moyesin mielestä olin itsekäs, eikä minua myyty. Moyes ei ollut nöyrä, jonka takia hän saikin potkut seitsemän kuukauden jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan