Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että seura on yhä kiinnostunut tekemään jatkosopimuksen laitahyökkääjä Jesse Lingardin kanssa.

Seitsemänvuotiaasta asti Unitedia edustaneen Lingardin, 28, nykyinen diili päättyy tämän kauden jälkeen, jolloin hän voi vaihtaa seuraa ilman siirtokorvausta, ellei uutta sopimusta synny.

Viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Lingard vietti lainalla West Hamissa jäätyään ensimmäisellä puoliskolla vähälle vastuulle Manchesterissä. Hammersissa vastuuta ja tehoja tuli: Lingard pääsi pelaamaan 16 ottelussa tehden niissä yhteensä yhdeksän maalia ja syöttäen viisi.

Monet odottivat Lingardin lähtevän Manchester Unitedista kesällä, mutta hän jäi kasvattajaseuraansa taistelemaan paikastaan vanhojen tuttujen ja uusien hankintojen kanssa. Lingard on kuitenkin pelannut tällä kaudella vain 46 minuuttia. Hänen viimeisin ottelunsa päättyi vieläpä varsin epäonnisesti, kun Lingardin harhasyöttö johti sveitsiläisen Young Boysin 2-1-voittomaaliin Mestarien liigassa Unitedia vastaan.

Solskjærin mukaan Manchester United toivoo Lingardin jatkavan seurassa haasteista huolimatta.

– Hänellä on tämä kausi jäljellä sopimustaan, ja seura keskustelee hänen ja hänen isänsä kanssa. Me näemme hänet tulevaisuudessakin Manchester Unitedin pelaajana, sanoi norjalaismanageri Sky Sportsin mukaan.

– Jesse tuli takaisin tänne pelattuaan mahtavan jakson West Hamissa. Hän osoitti siellä taitonsa ja hän on noussut takaisin Englannin maajoukkueeseen ja tehnyt maaleja siellä.

– Me todella haluamme nähdä Jessen parhaimmillaan tällä kaudella. Me tuemme häntä ja me toivomme, että hän jatkaa täällä. Hän on läpikotaisin punainen.