Manchester Unitedin keskikenttämies Juan Mata on pallollisen osaamisensa lisäksi tunnettu myös taitavana sanankäyttäjänä, ja hänen bloginsa on hyvin laajalti seurattu. Joukkueen totaalisen sekaannuksen keskellä ei espanjalaisen mukaan kuitenkaan ole aika kirjoitella. Blogin sisältö tällä kertaa on siis kovin niukka.

– Totta puhuen, ei ole postausten aika. Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka tuette meitä näinä vaikeina aikoina. Ymmärrän teidän turhautumisenne.

Pieni ajatus huomisesta Mestarien liigan ottelusta kuitenkin irtosi kommentin lisäksi.

– Valencia-ottelu on minulle erityislaatuinen, mutta ennen kaikkea se on meille mahdollisuus palata voittojen tielle.

Mata siirtyi valioliigaviheriöille juuri Valenciasta, kesällä 2011.