Entinen huipputuomari jyrähti: Merseysiden derbyssä kaksi isoa tuomiota pieleen

Entinen valioliigatuomari Keith Hackett antoi oman tuomionsa puhuttaneesta Merseysiden derbystä.
Liverpoolin toppari Virgil van Dijk loukkaantui, kun Evertonin maalivahti Jordan Pickford syöksyi tilanteeseen jalat edellä. Van Dijk hajotti tilanteessa polvensa ja hänen kautensa voi olla ohi. Pickford säästyi rangaistukselta, koska tilanne katsottiin paitsioksi.
Ottelun lopussa Liverpoolilta puolestaan hylättiin maali, kun Sadio Manén katsottiin olleen paitsiossa. VAR-kuva tilanteesta osoitti, että paitsiotuomio oli vähintäänkin kyseenalainen.
The Telegraphin tuomariasiantuntijana toimiva Hackett antoi oman arvionsa erotuomari Michael Oliverin, avustavien tuomareiden, neljännen erotuomarin ja VAR-tiimin työskentelystä. Arvio ei ollut kovin positiivinen.
– Heiltä meni kaksi isoa tuomiota väärin, Hackett kirjoittaa.
– Jordan Pickfordin taklaus Virgil van Dijkia kohtaan oli selvää vaarallista pelaamista. Suora punainen kortti olisi ollut kohdallaan.
Hackett muistuttaa, että jos pelaaja heittäytyy taklaukseen jalat edellä liiallista voimaa käyttäen tai jos taklattavan pelaajan terveys vaarantuu, kyseessä on vaaralinen pelaaminen.
– Oliver ja muu tuomaristo mokasivat, kun eivät havainneet Pickfordin taklaamisen vakavuutta. Avustavat tuomarit ja neljäs erotuomari olisivat voineet puuttua tilanteeseen, ja VAR-tuomari David Cooten tiimeineen olisi ehdottomasti pitänyt korjata kentällä olleiden tuomareiden virhe.
Hackett otti kantaa myös Manén paitsiotilanteeseen.
– Se oli toinen väärä tuomio. Keskustelu on keskittynyt siihen, mikä Manén ruumiinosa saattoi olla paitsiossa. Systeemi ei mielestäni toimi eivätkä ruudulle piirretyt viivat ole tarpeeksi tarkkoja.
Hackett muistuttaa, että jos sääntöjen mukaan pelaaja ei ole paitsioasemassa, mikäli hän on samalla tasolla puolustavan pelaajan kanssa.
– Melestäni tässä tilanteessa oli kyse juuri siitä.
Ottelun jälkeen Liverpool-kapteeni Jordan Henderson sanoi, että VAR-tiimi vääntelee viivoja saadakseen aikaan paitsioita. Hackettin mielestä kommentti kertoo systeemin suuresta ongelmasta.
– Henderson, kuten moni muukaan laji-ihminen, ei luota järjestelmään. Ymmärrän hänen turhautumisensa. Hän perustaa näkemyksensä sille, mitä tässä on nähty aiemminkin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”