Kissaansa rääkänneen Kurt Zouman lemmikit vietiin pois – West Ham antoi topparilleen isot sakot

Hyväntekeväisyysjärjestö RSPCA on vienyt West Hamin topparin Kurt Zouman kissat pois sen jälkeen, kun alkuviikosta tuli julki video, jossa hän lyö, pudottaa ja potkii lemmikkiään.
Zouma, 27, on pyytänyt tekoaan anteeksi, mutta Essexin poliisi on vahvistanut, että ”kiireelliset tutkimukset” ovat käynnissä yhdessä RSPCA:n kanssa. Hyväntekeväisyysjärjestö julkaisi keskiviikkona lausunnon, jonka mukaan kissat ”ovat turvassa ja hoidossa”.
West Ham tuomitsi ranskalaispuolustajan käytöksen tiedotteessaan, mutta Zouma oli silti joukkueen avauskokoonpanossa tiistain sarjaottelussa Watfordia vastaan. Manageri David Moyes on vahvistanut, että Zouma on hänen käytettävissään myös seuran sisäisen tutkinnan aikana.
Keskiviikkona Hammers julkaisi uuden tiedotteen, jossa se kertoi, että seura on antanut Zoumalle enimmäissakon, jonka se voi tässä vaiheessa antaa. Lehtitietojen mukaan sakon suuruus on 250 000 puntaa.
– Pelaaja on välittömästi hyväksynyt sakon ja pyytänyt, että se lahjoitetaan eläinten hyvinvointia edistäville hyväntekeväisyysjärjestöille.
– Kurt ja seura tekevät täyttä yhteistyötä tutkinnan kanssa, ja pelaaja on vapaaehtoisesti noudattanut prosessin alkuvaiheen toimenpiteitä, mukaan lukien hänen perheensä kahden kissan toimittamista RSPCA:lle arvioitavaksi. Kurt on erittäin katuvainen ja ymmärtää täysin, kuten kaikki seuran työntekijät, tapaukseen liittyvät tunteet ja tarpeen ryhtyä toimenpiteisiin.
– West Ham haluaa toistaa tuomitsevansa Kurtin teot ja tehdä selväksi, että asiaan suhtaudutaan edelleen äärimmäisen vakavasti. Uskomme kuitenkin, että nyt on tärkeää antaa RSPCA:n suorittaa tutkimuksensa oikeudenmukaisesti ja perusteellisesti, emmekä kommentoi asiaa enempää tässä vaiheessa.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan