Kausiennakko 2021-22 – Leeds: Marcelo Bielsa on asettunut aloilleen – joko europelit kutsuvat?

Olet joukkue-ennakon sivulla 5.

Joukkue-ennakko on viiden sivun paketti. Pääset uudelle sivulle aina kyseisen sivun lopusta. Lisäksi voit hypätä haluamallesi sivulle myös suoraan sisällysluettelosta. Jokaisen sivun alussa on sisällysluettelo kyseisen sivun aiheista.

Näytä joukkue-ennakon sisällysluettelo

Europelit käden ulottuvilla

Sijat: 8–10

Leedsin viime kausi oli odotukset ylittävä. Kuten ensimmäisellä sivulla todettiin, oli yhdeksänteen sijaan oikeuttaneet 59 pistettä 2000-luvun nousijaseurojen vertailussa suorastaan häikäisevä saavutus.

Tätä voidaan kuitenkin pitää Marcelo Bielsan ja hänen ryhmänsä vähimmäistavoitteena ensi sesonkia ajatellen. Kukaan ei usko Leedsin olevan Sheffield Unitedin kaltainen nousija, joka romahti täysin loistavan ensimmäisen valioliigakautensa jälkeen. Leeds on palannut Valioliigaan jäädäkseen ja säilyttää noususuhdanteisen kurssinsa.

Bielsa on toivon mukaan pystynyt parantamaan joukkueensa puolustuspelaamista niin ettei omassa päässä soi enää yhtä usein kuin viime kaudella. Liian usein vuotaneen alakerran korjaaminen on avain paremmalle sarjasijoitukselle ja mahdollisille europelipaikoille.

Bielsan ansiosta Leedsillä on eväät yltää TOP6:n joukkoon ja enemmän syitä lähteä uuteen kauteen toiveikkaana kuin pelokkaana. Joukkue on pysynyt hyvin yhdessä ensimmäisen yhteisen valioliigakautensa jälkeen ja saanut hioa tiettyjä yksityiskohtia koko kesän yhdessä. Asioita, joihin ei viime kauden otteluruuhkan keskellä ehtinyt kunnolla keskittymään.

Mahdollisuudet

Jos rikkonaisista debyyttikausista kärsineet Rodrigo Moreno ja Robin Koch lyövät toisella kaudellaan paremmin läpi, eikä Kalvin Phillipsin kaltaiset avainpelaajat joudu viettämään merkittäviä aikoja sairastuvalla, voidaan Leeds nähdä kaudella 2022-23 ensimmäistä kertaa Euroopassa sitten kauden 2002-23 UEFA Cup -cameon.

Kykeneväisyys korjata puolustusvirheet ja pitää Valioliigan suurseurat viime kauden tavoin kurissa ainakin Elland Roadin yleisön edessä on myös tärkeässä roolissa parempaa sijoitusta silmällä pitäen.

Haasteet

Aiempaan kohtaan peilaten, Leedsin kapea nippu tuskin kestää merkittävää määrää loukkaantumisia. Loukkaantumisongelmien kasaantuminen etenkin keskikentälle voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa useamman ottelun tappioputken.

Onko Bielsa toivonut uusia hankintoja, mutta jäänyt ilman? Leeds-kannattajien keskuudessa varmasti toivotaan, ettei mikään hierrä valmentajaa uuden kauden alla.

Leeds-uutiset

Leeds tuomitsi kannattajiensa käytöksen – homofobista huutelua vastustajan pelaajalle

Leeds on tuominnut Crystal Palacen keskikenttäpelaajaan Conor Gallagheriin kohdistetut homofobiset huutelut, joita Elland Roadilla kuultiin tiistaina joukkueiden kohdatessa Valioliigassa. Valioliigan meneillään olevalla ja edeltävällä kierroksella...

Ranskalaiskärjen sihti täysin hukassa – loukkaantuiko Englannin maajoukkuetähti?

Brighton ja Leeds jakoivat pisteet maalittomassa tasapelissä lauantain Valioliiga-kierroksen päätösottelussa. Varsinkin avausjaksolla legendaarisen Marcelo Bielsan luotsaama vierasjoukkue oli aivan yössä. Brighton vei peliä todella selvästi...

Eetu Ikola
Twitter: @eetuikola


Everton – Liverpool | Liverpool on punainen!

Juhliiko Pool Merseysiden derbyssä? Vieraskertoimissa tarjolla herkkua!

1
2
3
4
5