Näin Liverpool toteutti hyökkääjähankintansa – Tottenham jätettiin siirtokilvassa tylysti toiseksi
Kuva: Getty Images
Tottenham jäi viikonloppuna nuolemaan näppejään, kun Liverpool kertoi hankkineensa laitahyökkääjä Luis Díazin Portosta.
Diáz, 25, vaikutti jo hetkellisesti siirtyvän Spursiin, mutta Telegraphin mukaan Liverpool ilmestyi takavasemmalta sinetöimään siirron ennen lontoolaisia.
Lehti kertoo, että Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy sai torstaina tietää, että Liverpoolin ja Porton väliset neuvottelut ovat etenemässä kovaa vauhtia.
Levy uhkasi kannella punapaitojen rekrytointiväestä Liverpoolin emoyhtiö Fenwayn omistajille John W Henrylle ja Mike Gordonille. Levyn suunnitelmassa oli kuitenkin yksi iso ongelma, sillä Henry ja Gordon olivat tyytyväisiä Liverpoolin rekrytointiväen noudattamaan strategiaan.
Porton taloudelliset ongelmat rupesivat valkenemaan lajin sisäpiiriläisille viime vuonna. Myös Liverpool oli tietoinen ongelmien vakavuudesta, sillä Porto oli pyytänyt lisäaikaa maksaa keskikenttäpelaaja Marko Grujićin siirtoon liittyviä summia. Liverpool on lainannut Grujićin Portolle kahtena vuonna peräkkäin, ja portugalilaisseuralla on osto-optio hänen lainasopimuksessaan.
Viime vuoden loppua kohden Porto antoi sisäpiiriläisten ymmärtää, että se aikoo myydä Diázin. Kolumbilaislaituri oli Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin toivelistan kärkipäässä, ja myös seura halusi hänet.
Diázilla oli sopimuksessaan 80 miljoonan euron ulosostoklausuuli, mutta Porto ilmoitti, että hän olisi saatavilla 60 miljoonalla eurolla sekä bonuksilla. Liverpool ilmoitti, että se ei ole kiinnostunut Kolumbian maajoukkuepelaajasta tuohon hintaan. Liverpool ilmoitti kuitenkin Portolle, että se haluaisi keskustella Porton kanssa Diázin potentiaalisesta kesäsiirrosta tammikuun siirtoikkunan päätyttyä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

- Virallista: Liverpool hankki huippuhyökkääjän Portugalista
- Jürgen Klopp kommentoi Liverpoolin uutta tähtivahvistusta: ”En voisi olla onnellisempi”
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia