Wayne Rooney uskoo, että pelko voi palauttaa Manchester Unitedin voittojen tielle. Manageri Ole Gunnar Solskjær ei varsinaisesti ole tunnettu uhkaavana hahmona. Sen jälkeen, kun norjalaisen pesti maaliskuussa vakinaistettiin, on joukkue onnistunut ottamaan vain kaksi voittoa 12 pelaamastaan ottelusta.

– Pelaajien pitää pelätä jotakuta. Heidän pitää pelätä Ole Gunnaria, tai Michael Carrickia.

Yhdysvaltalaistunut Rooney myöntää, ettei viime aikojen toimintaa ole ollut helppoa seurata.

– Se on ollut kovaa. Kun Ole tuli, kaikki näytti hyvältä, ja jälki oli fantastista. Kaikesta näki selvästi, miten pelaajat nauttivat heille annetusta uudesta vapaudesta toimia. He voittivat täysin oikeutetusti.

Hyökkääjä on ymmällään siitä, mitä kuitenkin pian tapahtui.

– En tiedä, oliko kyse siitä että pelaajia alettiin yhdistää muihin seuroihin tai siitä, että he vain lakkasivat yrittämästä. En usko siihen, mutta jostain syystä vain suoritustaso katosi, ja se kävi kalliiksi.

Omassa podcastissaan asioita pohtinut Rooney näkee nykyaikaisten ilmiöiden vaikutuksen.

– Homma on muuttunut. Pelaajat saattavat huonojenkin esitysten jälkeen julkaista sosiaalisessa mediassa juttuja vaatemallistoistaan tai partavesistään. Mielestäni se on omituista. Kun kannattajat ihmettelevät näitä asiota, he syyttävät markkinointi-ihmisiä. Mistään ei oteta vastuuta.

Viimeksi mainittu saa konkarin suorastaan tuohtumaan.

– Pitää ottaa vastuuta. Ne markkinointi-ihmiset ovat töissä heillä itsellään. Minullakin on heitä palkkalistoillani, eivätkä he ikinä tee mitään ilman minun lupaani. Tuntuu siltä, että jotkut pelaajat suorastaan etsivät muita, joiden takana voivat piileskellä. Sitä tapahtuu mediassa samoin kuin myös kentällä.