Manchester United on ulkona Mestarien liigasta! Loppuhetkien huima kiri päättyi massiiviseen pettymykseen

Manchester United on ulkona Mestarien liigasta.
Ole Gunnar Solskjærin miehistö hävisi ratkaisevan lohko-ottelunsa RB Leipzigille 2-3-lukemin tiistai-iltana ja jatkaa kauden 2020-21 europelejä Eurooppa-liigan puolella.
Leipzig aloitti ottelun sähäkkäästi ja siirtyi alle kahden minuutin pelin jälkeen johtoon. Marcel Sabitzer keskitti pallon aikaisena boksiin ja takavasemmalta boksiin noussut Angeliño laukoi sen komeasti ensimmäisellä kosketuksellaan sisään. 1-0.
Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Manchester Unitedin katastrofaalinen alku sai jatkoa. Tällä kertaa Angeliño keskitti pallon vasemmalta boksiin ja viimeistelijänä toimi keskikenttäpelaaja Amadou Haidara. 2-0.
Manchester Cityn omistama Angeliño osoittautui taas hetkeä myöhemmin suureksi vaaraksi, kun hänen seuraava keskityksensä tavoitti Emil Forsbergin pilkun tuntumasta. Ruotsalaispelaajan laukaus valui kuitenkin hieman ohi maalin.
Puolen tunnin kohdalla Willi Orban ohjasi pallon jo kolmatta kertaa Manchester Unitedin maalin perukoille. Osuma kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen paitsiona täysin oikeutetusti.
Mason Greenwood laukoi kertaalleen kohti maalia avausjakson aikana. Sen paremmille maalipaikoille vierasjoukkue ei kuitenkaan yltänyt ja Leipzig piti kahden maalin johdostaan kiinni aina tauolle saakka.
Toisella puoliajalla Manchester Unitedin peli-ilme piristyi huomattavasti avausjaksoon nähden. Tämän kauden upeista takaa-ajoistaan tunnetuksi tullut ryhmä loi useita avaavia syöttökombinaatioita Leipzigin kenttäalueella, mutta rangaistusalueen sisälle se murtautui vain muutamaan otteeseen.
Kun peliä oli takana 67 minuuttia, kävi Bruno Fernandes erittäin lähellä kavennusmaalia. Manchester Unitedin ykköstähti latasi pallon vapaapotkusta komeasti yli muurin, mutta pallo osui ylärimaan. Sen jälkeen oli taas Leipzigin vuoro hyökätä, ja toisin kuin kentän toisessa päässä, tulosta syntyi.
Christopher Nkunku jatkoi Angeliñon keskityksen vasemmalta maalille. Manchester Unitedin puolustus ei reagoinut siihen millään tavalla, ja Justin Kluivert hiipi takaa tuikkaamaan pelivälineen ohi tolppien suulla epäröineen David De Gean. 3-0.
Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Manchester United sai kuitenkin kaipaamansa kavennusosuman ja käänsi pelin päälaelleen. Greenwood hankki rangaistuspotkun Ibrahima Konaten tuuppauksesta ja Fernandes laukoi pallon kylmänviileästi vasempaan alakulmaan. 3-1.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Manchester United yli enää maalin päähän. Paul Pogba nousi Donny van de Beekin antamassa kulmapotkussa korkeimmalle ja puski sen Harry Maguiren kautta sisään. Tilannetta tarkasteltiin vielä VAR:lta mahdollisen rikkeen vuoksi, mutta osuma hyväksyttiin. 3-2.
Enempää maaleja ei kuitenkaan enää nähty ja Leipzig sinnitteli loppuun saakka. Ottelu päättyi Manchester Unitedin massiiviseen pettymykseen, sillä sen pelit jatkuvat tappion myötä Eurooppa-liigassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Trent Alexander-Arnold päättää 20-vuotisen liiton Liverpoolin kanssa: ”Nyt on oikea aika”
- Kuivan kauden katkaissut Cole Palmer näpäytti somekritiikoita: ”Täynnä idiootteja”
- Huhut vievät Real Madridiin – Mikel Arteta otti kantaa William Saliban tulevaisuuteen
- Mestariksi kruunattu Liverpool taipui Chelsealle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Roberto Firmino valittiin Aasian Mestarien liigan parhaaksi pelaajaksi – mestarijoukkue täynnä entisiä Valioliiga-tähtiä
- Trent Alexander-Arnold päättää 20-vuotisen liiton Liverpoolin kanssa: ”Nyt on oikea aika”
- Kuivan kauden katkaissut Cole Palmer näpäytti somekritiikoita: ”Täynnä idiootteja”
- Huhut vievät Real Madridiin – Mikel Arteta otti kantaa William Saliban tulevaisuuteen