Barcelonan alkukausi La Ligassa on ollut suuren suuri pettymys. Valmentaja Ronald Koeman sai väistyä ja tilalle saapui seuralegenda Xavi.

Tuore luotsi on saanut vihreää valoa ainakin lainasopimuksille tammikuussa. Xavi haluaa tehdä heti alkuvuodesta suuria muutoksia. Myös lähtijöitä on luvassa.

Barcelonan urheilutoimenjohtaja Mateu Alemany on viikonloppuna vieraillut Manchesterissa. Alkuperäisten uskomusten mukaan hän saapui neuvottelemaan Cityn laitahyökkääjän Raheem Sterlingin lainasiirrosta.

Katalonialaisjätin lähipiiriin kuuluva hovitoimittaja Gerard Romero paljasti kuitenkin, että kyse olisi saman seuran espanjalaisesta Ferran Torresista.

Mundo Deportivo uutisoi, että Alemany on saattanut käydä keskusteluja myös naapurileirin kanssa. Lehti kertoo Barcelonan olevan kiinnostunut niin Jesse Lingardista kuin Edinson Cavanista.

[readmore from=Manchester-United]

Viime kaudelle Lingard loisti lainalla West Hamissa. Tällä kaudella 28-vuotias englantilainen on jäänyt jälleen todella vähälle vastuulle. Jatkosopimusneuvottelut Unitedin kanssa ovat tiettävästi ohi ja liki koko ikänsä seurassa vaikuttanut Lingard siirtynee toisaalle.

Cavanin vastuu on myös jäänyt pienemmäksi tällä kaudella. Uruguaylaisen poistumista puoltaa myös tuloillaan olevan saksalaisvalmentajan Ralf Rangnickin filosofia, johon ei iäkkäämmät pelaajat yleisesti kuulu. Cavani on jo 34-vuotias.

Lingard on yhdistetty myös West Hamiin pysyvällä siirrolla, koska hän vakuutti seurajohdon lainapestillään.