Mark Clattenburg: Tuomarivirhe pelasti Manchester Unitedin Liverpoolin läpiajolta – ”Olisi pitänyt odottaa”

Valioliigan entinen huipputuomari Mark Clattenburg on todennut, että Sadio Manélle olisi pitänyt antaa tilaisuus juosta läpiajoon ennen puoliaikavihellystä Liverpoolin ja Manchester Unitedin välisessä kohtaamisessa sunnuntai-iltana.
Liverpool jäi jo kolmannessa peräkkäisessä valioliigaottelussaan maaleitta, kun Manchester United nollasi Valioliigan hallitsevan mestarin Anfieldilla viikonlopun odotetussa kärkikamppailussa.
Liverpool olisi kuitenkin voinut saada ottelunsa parhaan maalintekosauman avausjakson lopulla, ellei erotuomari Paul Tierney olisi viheltänyt pilliinsä kesken kotijoukkueen lupaavan hyökkäyksen.
Xherdan Shaqiri näytti pelanneen Manén läpiajoon tarkalla pystysyötöllä, mutta Tierney vihelsi ensimmäisen puoliajan päättyneeksi pallon ollessa vielä ilmassa. TV:ssä näkyvän pelikellon mukaan Tierneyn vihellys tuli jopa kuusi sekuntia ennen lisäajan umpeutumista.
Liverpoolin pelaajat protestoivat ratkaisua, joka turhautti myös manageri Jürgen Kloppia. Clattenburgin mukaan nämä protestit olivat täysin kohdillaan, sillä hänenkin mielestä Tierneyn olisi pitänyt antaa pelin jatkua pidempään.
– Tierney halusi ilmeisesti päättää puoliajan neutraalilla alueella – kuten tuomarit yleensä, Clattenburg kirjoitti Daily Mailin kolumniinsa.
[readmore from=Mark-Clattenburg]
– Ongelmana oli kuitenkin se, että sekunnin murto-osassa, Liverpool pelasi pallon puolustuksen yli ja Sadio Mané näytti ampaisseen läpiajoon. Teknisesti, Tierneyn olisi siis pitänyt odottaa vähintään siihen saakka, että avausjakson lisäaika olisi umpeutunut.
– Häntä auttoi se fakta, että Mané ja United-puolustaja Victor Lindelöf lopettivat vihellyksen jälkeen pelaamisen, joten emme tarkalleen tiedä, mitä seuraavaksi olisi tapahtunut.
– Mutta en kritisoisi Tierneyä tämän tapauksen johdosta. Hän tuomaroi ottelun muuten todella hyvin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aston Villa värväämässä uuden maalivahdin
- West Ham sopinut 22 miljoonan euron hankinnasta
- Englannin alasarjaseura vahvisti yllättävän Valioliigasta tutun hankinnan
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä

- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan