Monet spekuloivat jo EM-kisavalinnalla – Ole Gunnar Solskjær toivoo Mason Greenwoodin keskittyvän maalintekoon

© Kuva: Getty Images

Mason Greenwood ei ole vielä debytoinut Englannin maajoukkueessa, mutta on vain ajan kysymys, milloin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate kutsuu 18-vuotiaan hyökkääjän maan edustusmiehistöön.

Manchester Unitedin huippulupaus on tehnyt tällä kaudella 17 pelaamassaan Valioliigan ottelussa neljä maalia. Muut kilpailut laskettuna mukaan maaleja on Greenwoodilla jo yhdeksän.

Englannissa innokkaimmat spekuloivat jo sillä, pitäisikö Southgaten valita Greenwood Englannin EM-kisajoukkueeseen. Englanti pelaa kesän EM-turnauksessa D-lohkossa Kroatian, Tšekin ja Kansojen liigan jatkokarsinnasta kisoihin etenevän maan kanssa.

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær ei ole innoissaan siitä, että hälinä joukkueen huippulupauksen ympärillä on kasvanut. Tottenhamin Harry Kanen loukkaantuminen on lyönyt vettä innokkaimpien myllyyn − paikkaisiko Greenwood Kanea kisoissa?

− Uskon, että Mason tekee loisteliaan ja pitkän uran. Mutta annetaan pojan totutella ensin, ennen kuin aletaan puhua maajoukkueesta ja EM-kisoista, Solskjær sanoi.

Kane voi toki hyvin mahdollisesti pelata EM-kisoissa, mutta José Mourinhon tuoreet kommentit Spursin hyökkääjään liittyen ovat käynnistäneet keskustelut myös siitä, että Englannin hyökkääjätähdeltä saattavat jäädä kisat huonoimmassa tapauksessa väliin.

Solskjær toivoo, että Greenwood osaa pitää päänsä kylmänä. Unitedin nuori hyökkääjä valittiin juuri Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen matkaan. Ennen pitkää debyytti tulee myös aikuisten tasolla, mutta Manchester Unitedissa hänen pitää tehdä todellinen läpimurto.

− Hänen keskittymisensä täytyy olla siinä, että hän saa pelata meillä ja kehittyä rauhassa. Nämä muut asiat tapahtuvat sitten kuin itsestään, Solskjær ohjeisti.

Lähde: ESPN