Sunnuntain Merseysiden derby jäi verkkaiseksi, kun sarjakärki Liverpool joutui tyytymään tasapeliin paikallisvastustajansa Evertonin vieraana. Kotijoukkue vastasi paremmista paikoista ja nappasi pisteen maalittomilla lukemilla.

Evertonin avauksessa debytoi vasta 19-vuotias seuran oma kasvatti Anthony Gordon. Liverpoolille ikävyksiä tuotti avausjaksolla James Milnerin loukkaantuminen.

Tasapelin myötä Liverpool tarvitsee vielä viisi pistettä varmistaakseen mestaruutensa.

Ottelu käynnistyi tasaisesti. Ensimmäisen maalipaikan sai 10. minuutilla Liverpool. Sadio Mané petasi tilanteen Takumi Minaminolle, mutta japanilainen ampui reilusti yli maalin.

Kokonaisuudessa maalipaikat olivat alkutahdeilla molemmin puolin vähissä. 31. minuutilla Evertonille siunaantui tilaisuus vapaapotkusta. Anthony Gordon keskitti, mutta Richarlison puskuyritys putosi maalin katolle. Brassi oli myös tilanteessa paitsiossa.

Avausjakson loppupuolella onneaan pääsi vapaapotkusta koittamaan myös Trent Alexander-Arnold. Laitapuolustajan veto suuntautui päin Everton-vahti Jordan Pickfordia.

Liverpoolille harmia aiheutti myös vasemman laitapuolustajan paikalla loukkaantunutta Andrew Robertsonia paikanneen James Milnerin ottelun päättyminen lihasvaivaan. Milnerin korvasi Joe Gomez.

Liverpool sai toisen puoliskon 60. minuutilla loistopaikasta vapaapotkun, kun Lucas Digne liukui Manén maihin. Alexander-Arnoldin yritys kuitenkin otti kimmokkeen muurista ja leijaili katsomoon.

Ottelun loppupuolella Everton lisäsi kaasua. 80. minuutilla Dominic Calvert-Lewin ohjasi kantapäällän Richarlisonin matalan keskityksen kohti Liverpoolin maalia. Maalivahti Alisson ei saanut kunnon otetta tilanteessa ja pallo jatkomatkaansa etutolpalle Tom Daviesille. Keskikenttäpelaaja teki nopean ratkaisun ja osui vain tolppaan.

Seuraava maalipaikka nähtiin pian isäntien kulmapotkusta. Gylfi Sigurdssonin keskitys ohjaantui Mason Holgaten pään kautta Calvert-Lewinille, jonka pusku epäonnistui.

Lisäajalla Liverpool sai vielä yhden tilaisuuden sinetöidä pisteet erikoistilanteesta. Fabinho tähtäsi kohti ylänurkkaan, mutta Pickford sai venytyksellään sormiaan väliin jättäen taululle maalittomat lukemat.

Liverpool voi ratkaista mestaruutensa keskiviikkona Crystal Palacea vastaan, jos Manchester City menettää pisteitä maanantaina Burnleylle.