Everton onnistui pelisuunnitelmassaan – Frank Lampard kertoi, mikä ratkaisi Merseysiden derbyn: ”Silloin pelistä olisi tullut täysin erilainen”

Liverpool voitti sunnuntaina kotikentällään kauden toisen Merseysiden derbyn maalein 2-0. Goodison Parkilla pelattu kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Jürgen Kloppin miehistön 4-1-voittoon, joten Liverpool oli tämän kauden paikalliskamppailuissa selkeästi niskan päällä.
Liverpool oli Anfieldilla tyly isäntä. Se hallitsi palloa mielin määrin, peräti 83-prosenttisesti, ja juoksutti Evertonia pallon perässä.
Vaikka tilastot ovat vierailijoiden kannalta karua luettavaa, ei Evertonia voi syyttää taistelutahdon puutteesta. Joukkue piti lukemat nollissa tunnin ajan, kunnes ottelun viimeisellä kolmannekselle Liverpool karkasi voittoon Andy Robertsonin ja Divock Origin osumilla.
Evertonin manageri Frank Lampard oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen.
– Pelasimme hyvin. En tiedä miltä se näyttää hallinnan suhteen, mutta tiesimme, että he ovat yksi maailman parhaista joukkueista ja teimme pelisuunnitelman sen mukaisesti, Lampard sanoi ottelun jälkeen.
– Olimmeko kurinalaisia ja teimme lujasti töitä sen puitteissa? Kyllä. Rikoimmeko heidän peliään ja loimmeko maalipaikkoja? Kyllä. He eivät uhanneet maaliamme ollenkaan ensimmäisellä puoliajalla ja meillä oli pari paikkaa.
– Ensimmäinen puoliaika oli hyvä, ja aloitimme myös toisen puoliajan hyvin. Jos olisimme saaneet ensimmäisen maalin, pelistä olisi tullut täysin erilainen.
Evertonin pahin kilpakumppani Burnley voitti sunnuntaina omassa ottelussaan Wolvesin 1-0, ja pudotti Evertonin putoamisviivan alapuolelle. Joukkueiden välinen piste-ero on kaksi pistettä, mutta Everton on pelannut yhden ottelun Burnleyä vähemmän.
Ottelun huippuhetket näet alla olevalta V Sportin videolta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä