Cristiano Ronaldo näki Man Unitedin romahduksen lopulta penkin puolelta – Mestarien liiga ei tunnu sopivan Solskjærille

© Kuva: Getty Images

Manchester United sai pettyä Mestarien liigan vierailullaan Berniin, Young Boysin niistäessä punaisilta voiton vastoin kaikkia odotuksia. Loppuvuiksi saatiin värikkäitten vaiheitten jälkeen 2-1.

Valtaosalle jalkapalloa seuraavasta maailmasta ei varmaankaan enää tullut yllätyksenä, että Cristiano Ronaldo edustaa nykyisin Manchesterin alueen punaisia. Eikä sekään, että ikinuori portugalilainen oli joukkueensa avauksessa. Sen sijaan avauskokoonpanon numero 34 laittoi monen varmasti hieraisemaan silmiään. Muuten varsin tutussa avauskokoonpanossa kentälle juoksi myös Unitedissa lähinnä koirankopin sisäseiniin tutustunut Donny van de Beek.

Ole Gunnar Solskjærin saldo maanosan ykköskisassa ei ollut mairitteleva ennen tätä ottelua, ja synkkä jatkumo sai jälleen uuden poimun.

Isännillä oli Bernin Stadion Wankdorfilla (joka jo nimellään epäilemättä kirvoitti Englannissa paljon laadukasta huumoria…) etunaan sama ase kuin esimerkiksi HJK:lla europeleissään; keinonurmi. Epäortodoksinen alusta, yhdessä kotiyleisön eloisan tuen kanssa, vaikutti alkuminuuteilla aiheuttavan vieraille jonkin verran tuskaa.

Young Boysin luotua muutaman maalipaikan, tapahtui odotettu 14. minuutilla. Kuin tyhjästä ilmestyi portugalilaiskaksikko hätiin. Bruno Fernandes antoi syötön luukulle ulkosyrjällä, ja paikalla oli kukapa muukaan kuin Cristiano Ronaldo. Maalivahti David von Ballmoos oli oikealla paikalla, mutta pallo painui hänen jalkojensa välistä verkkoon, 0-1.

24. minuutilla Christian Fassnacht pääsi ampumaan Paul Pogban jaloista vihaisen matalan kudin, jonka torjumiseksi David de Gea joutui todella venymään. Kuten arvata saattaa, United iski välittömästi vastaan, ja Ronaldo pääsi ampumaan.

Pian edellisen tilanteen jälkeen vieraat saivat vapaapotkun lupaavalta etäisyydeltä, ja sekä palloa että pelaajia asteteltiin hartaasti. Lopulta Fernandes antoi vaparin, suoraan päin ensimmäistä Young Boys -pelaajaa.

35. minuutilla Aaron Wan-Bissaka lensi ansiosta suoralla punaisella kortilla ulos. Entinen Crystal Palace -pakki talloi tilanteesta myöhästyttyään todella ruman näköisesti Christopher Martins Pereiran nilkan päälle. Wan-Bissakan lisäksi myös Jadon Sanchon ottelu päättyi joukkueen jäädessä alivoimalle – sisään Diogo Dalot. Unitedin tämän kesän ensimmäinen superhankinta ei saanut kentällä tällä kertaa aikaan yhtään mitään.

Fassnacht sai ulosajokalabaliikin jälkeen jälleen mahdollisuuden ohittaa de Gea. Tällä kertaa espanjalainen ei laukauksen tielle ehtinytkään, mutta se painui sveitsiläisten harmiksi vasemmalta ohi.

United siirtyi puolustamaan – Young Boys iski

Toiselle jaksolle tultaessa Solskjær oli jälleen katsellut van de Beekiä kentällä riittävän pitkään. Toki kenttäalivoimalla pelatessa alakertaa oli edelleen vahvistettava. Penkiltä löytyi tähän tarkoitukseen Raphaël Varane.

Jakson alkupuolella nähtiin runsaasti portugalilaista ilmaisutaitoa. Ensin Fernandes heittäytyi näyttävästi Martins Pereiran jaloista, hankkien ensimmäisellä jaksolla telotulle keskikenttämiehelle varoituksen. Uusintakuvien perusteella tilanteessa ei ollut kontaktia. Hieman myöhemmin Ronaldo oli ryntäämässä maalintekoon, mutta kaatui kamppailussa puolustajan kanssa. Rangaistuspotkuun ei protestointi kuitenkaan johtanut.

Young Boysin ylivoima kentällä näytti vaikuttavan peliin, mutta toisaalta Unitedille riitti varsin hyvin jo alussa tehty maali. Berniläisten hyökkääminen oli lisäksi pitkään melko näennäistä – varsinaista uhkaa ei de Gean maalille saatu aikaan.

Kunnes.

66. minuutilla Nicolas Moumi Ngamaleu tasoitti ottelun. Solskjær oli siis tässä vaiheessa jo vaihtanut van de Beekin Varaneen – nyt norjalaisen ratkaisu muuttuneeseen tilanteeseen oli puolustusvoittoisuuden kasvattaminen entisestään. Fernandes ja Ronaldo jättivät kentän, tilalle Nemanja Matic ja Jesse Lingard.

Kun varsinaisen peliajan viimeinen kymmenminuuttinen alkoi, kirjattiin toisen jakson maalintekoyritykset Young Boysille lukemin 8-0.

Lingard nousi väärällä tavalla ottelun ratkaisijaksi. Kun viiden minuutin lisäajasta oltiin pelattu jo neljä minuuttia, laituri antoi huonon pallon alas. Jordan Siebatcheu ehti hätiin ja iski taululle sensaation, lopputulos 2-1.