Englannin Mestaruussarja päättyy tänään – toisen suoran nousijan paikka vielä kolmen kauppa
Ensi kaudeksi Valioliigaan nousee Mestaruussarjasta Leeds United, se tiedetään. Kakkospaikalle on vielä ennen illan viimeistä kierrosta sen sijaan tunkua.
West Bromwich on läpi kauden haastanut Leedsiä, mutta nyt sen suora nousu on yhä uhattuna. Albionilla on kasassa ennen viimeisiä pelejä 82 pistettä, kun sen perässä tulevalla Brentfordilla on niitä 81, ja nelospaikan Fulhamilla 80. Asetelmassa on siis vielä monta muuttujaa.
Peräti kolme voitotonta ottelua perättäin tahkonut West Brom kohtaa tiistain totuuden hetkellään Queens Park Rangersin kotonaan. Ärrien sijoitus sarjassa on ennen ottelua 14.
Brentford hukkasi viime kierroksella oivallisen paikan, häviten Stokelle 0-1; sen toiveet suorasta noususta lepäävät siis osin myös kilpailijoiden harteilla. Beesin viimeinen taisto käydään kotikentällä, sarjan toiseksi viimeisenä olevaa Barnsleyä vastaan. Fulham taas kohtaa talouskurimukseen ajautuneen, 13. sijalta peliin lähtevän Wiganin.
Cardiff pitää viimeistä nousu-playoffeihin oikeuttavaa kuudetta tilaa hallussaan, kolmen pisteen erolla Swanseaan. Näin tässäkään polttopisteessä peli ei ole vielä ratkennut.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Kolme joukkuetta, jotka nyt näyttävät olevan matkalla Ykkösliigaan, ovat Luton (48 pistettä), Barnsley (46 pistettä), sekä Hull (45 pistettä). 21. sijalla, viimeisenä säilyjänä iltaan lähtevä Charlton siis tarvitsee myös onnistumisen ottelussaan paineetonta Leedsiä vastaan.
Kaikki illan ottelut alkavat kello 21.30 Suomen aikaa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa

- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa