Vaikka kaudet ovat vielä hyvin kaukana valmiista, alkaa Valioliigan ja Mestaruussarjan taitekohtaan kokoontua taas tuttua ryhmää. Siinä missä Englannin korkeimman tason häntäpään joukkueet ovat osoittaneet taas jonkinlaista elinvoimaa, on toiseksi korkeimmalla tasolla tapahtumassa iso repeämä.

Valioliigassa viimeisenä oleva Newcastle kartutti lauantaina varsin laihaa pistepussiaan yhdellä, 3-3 -tasatulokseen päättyneen Brentford-ottelun seurauksena. Magpies on yhä pahnan pohjimmaisena, mutta sen ero viimeisen säilyjän paikalla olevaan Leedsiin on maltilliset viisi pistettä. Toiseksi viimeisenä olevan Norwichin Teemu Pukki osui taas, ja oli mukana nostamassa Canariesia kolmen pisteen päähän Leedsistä. Näiden joukkueiden väliin mahtuu vielä punaisella oleva Burnley.

Mestaruussarjasta ovat palailemassa vahvimmin Fulham ja Bournemouth. Jälkimmäinen pelaa kierroksen ottelunsa sunnuntaina, ja voitto Derbystä nostaisi sen jälleen piikkipaikalle ohi Mökkiläisten. Kumpi tahansa sarjaa sunnuntain päätteeksi johtaakaan, on kärkikaksikko karkaamassa kovaa vauhtia. Kolmosena oleva West Brom on tällä hetkellä kärjestä yhdeksän pisteen päässä.

Fulhamin tilannetta voi hyvinkin verrata Norwichiin; seurat tuntuvat olevan liian hyviä kakkostasolle, mutta niiden muskelit eivät aivan näytä riittävän ykköstasolla. Pukillekin löytyy vastine. Hyökkääjä Aleksandar Mitrovic ei juuri otsikoissa Fulhamin viime kauden valioliigavisiitillä esiintynyt, mutta nyt tilanne on toinen. Serbialaisen maalitili karttui jälleen lauantaina yhdellä, kun joukkue voitti Barnsley 4-1. Mitrovicin saldo tältä kaudelta on jo melko käsittämätön; 18 Mestaruussarjan ottelussa 21 maalia.

Mikäli Fulham Valioliigaan palaa, ja tähdet ovat oikeissa asennoissa, saatetaan parrasvaloihin saada myös uusi suomalaisnimi. Pikkuhuuhkajien Terry Ablade tekee tällä hetkellä hyvää jälkeä Mökkiläisten alle 23-vuotiaiden joukkueessa.