Valioliigan outolintu kertoo poikkeuksellisesta rituaalistaan – lukee aina kirjaa ennen ottelun alkamista

© Kuva: Getty Images

Brightonin ranskalainen kärkipelaaja Neal Maupay, 23, kertoo seuran verkkosivuilla erikoisesta ottelupäivän rituaalistaan – hänellä on nimittäin tapana lukea kirjaa ennen ottelun alkamista.

Tällä hetkellä miehellä on kesken tunnetun ammattiseikkailijan Mike Hornin teos.

– En muista, milloin se alkoi, mutta sitä on tapahtunut nyt kolmen tai neljän vuoden ajan, Maupay toteaa.

– On rauhoittavaa lukea ennen ottelua, se auttaa minua keskittymään. Ennen peliä menen pukuhuoneeseen ja vaihdan sitten varusteet, minkä jälkeen luen noin puoli tuntia. Olen rento lukiessani enkä ajattele liikaa ottelua.

Maupay pyrkii kuitenkin välttämään sosiaalisen median ja lehtijuttujen lukemista.

– Ulkopuolelta on joskus helppo tuomita. Yritän vain keskittyä itseeni ja siihen, mitä voin tehdä joukkueen eteen. Sitä ei voi kontrolloida, mitä ihmiset sanovat ympärilläsi.

Maupay siirtyi Brightoniin viime kesänä Mestaruussarjan Brentfordista. Hän on iskenyt Valioliigassa seitsemän maalia.