Manchester Unitedin tuore tilapäinen manageri Ole Gunnar Solskjær sai pestilleen unelma-alun, kun Marcus Rashford laukoi vapaapotkun Cardiffin verkkoon jo kolmannella minuutilla.

Jopa Paul Pogba hymyili osuman jälkeen. Unitedin otteista huokui vapautuneisuus – kun José Mourinho sai vihdoin potkut. United voitti lopulta luvuin 5–1.

Ole-laulut kaikuivat

Muutos heijastui lehtereillä. Unitedin kannattajat ripustivat Norjan lipun vieraskulmaansa. Ole-laulut kaikuivat lehtereillä.

Solskjær ehti valmentaa Punaisia paholaisia vain kolme päivää. Jotain lauantai silti kertoi.

Solskjær aloitti muodolla 4–3–3. Ashley Young aloitti oikeana ja Luke Shaw vasempana puolustajana, Victor Lindelöf ja Phil Jones toppariparina. Puolustuslinjassa ei siis nähty mitään dramaattista muutosta.

Mourinho ei antanut enää juuri luottoa Pogballe. Kaksikon kireät välit pysyivät otsikoissa. Seuran kaikkien aikojen kallein hankinta pääsi nyt lempipaikalleen kärjen taakse. Pohjan Nemanja Matić ja ajoittain noussut, mutta Pogbaa tasapainottanut Ander Herrera tukivat häntä.

Solskjær antoi siis selvän viestin. Pogba on hänen papereissaan jatkossa kentän kuningas.

Solskjær jakoi hyökkääjille vapauksia. Anthony Martial aloitti vasemmalla, Rashford keskellä ja Jesse Lingard oikealla, mutta kolmikko vaihtoi paikkoja.

Pogba osoitti vahvuuksiaan, kun Herrera laukoi ottelun toisen osuman puolen tunnin kohdalla. Pogba imi vasemmalla sivustalla vastustajia puoleensa ja syötti Herraralle keskustaan. Juuri tämä on parasta Paul Pogbaa.

Solskjær tietää tämän. Hän koutsasi Pogbaa Manchester Unitedin reserveissä.

Pogba halusi näyttää

Pogba halusi näyttää lauantaina. Hän liikkui innolla vasemmalla ja kuljetti oikealla jalallaan sisään. Pogba haastoi ja uhkasi. Niin halusi näyttää koko muukin United. Lehtitiedot kertoivat, että jopa 90 prosenttia pukukopista halusi potkut Mourinholle. He halusivat näyttää, että Mourinho on syyllinen joukkueen kompurointiin.

Se on joka tapauksessa selvää, että Solskjær antaa poikien pelata. Jos Mourinho kiinnitti paljon huomiota vastustajan heikkouksiin ja vahvuuksiin, keskittyy Solskjær ennen kaikkea joukkueen omien ominaisuuksien kaivamiseen esille: United piti lauantaina pallon peräti 75-prosenttisesti.

Kärkinelikko (Martial, Rashford, Lingard ja Pogba) saavat höyrytä, kun Herrera ja Matić puurtavat. Nähtäväksi jää, miten Solskjær löytää tasapainon. Lauantaina homma toimi, koska nelikko teki eron henkilökohtaisella taidollaan: Martial sijoitti 3–1-maalin komean syöttöyhdistelmän päätteeksi.

Cardiff on niin heikko vastustaja, että United voi hieman ”höntsäillä”. Solskjær mitataan jatkossa sen suhteen, miten etäisyydet pysyvät kasassa. Jos ne venyvät, niin laadukkaat vastustajat rankaisevat.

Eero Laurila
Twitter: @eerolaurila