Ranskalaislehti France Football on jälleen listannut maailman parhaiten palkatut päävalmentajat.

Laskuissa on otettu huomioon viime kaudella ansaitut bonukset, kuluvan kauden bruttotulot sekä muut julkiset tulonlähteet tällä kaudella. Valioliigan nykyisistä managereista seitsemän on päässyt 20 valmentajan listalle mukaan.

Parhaiten palkatut jalkapallovalmentajat

1. Diego Simeone, Atlético Madrid – €40.5m

Argentiinalaisen Simeonen, 49, sopimukseen on kirjattu hurja 40 miljoonan euron bruttopalkka, jonka lisäksi hänellä on yhteistyödiili Range Roverin kanssa ja sijoituksia asuntomarkkinoilla.

2. Antonio Conte, Internazionale – €30m

Conte, 50, palasi täksi kaudeksi Italiaan ja allekirjoitti viime toukokuussa Interin kanssa sopimuksen, joka takaa hänelle 20,2 miljoonan euron bruttotulot. Lisäksi hän sai elokuussa entiseltä seuraltaan Chelsealta 9,8 miljoonaa euroa irtisanomiskorvaukseksi pitkän taistelun jälkeen.

3. Pep Guardiola, Manchester City – €27m

Espanjalaisen Guardiolan, 49, bruttopalkka Manchester Cityssä on 22 miljoonaa euroa. Sen lisäksi hän tienaa viisi miljoonaa euroa yhteistyösopimuksista Puman, Nissanin, Dsquaredin ja kahden muun, Cityn esittelemän kumppanin kanssa.

4. Jürgen Klopp, Liverpool – €24m

Saksalaisluotsi Klopp, 52, solmi hiljattain jatkosopimuksen, joka kartuttaa hänen kassaansa 16,5 miljoonalla eurolla kaudessa. Lisäksi hänellä on yhteistyösopimukset Nivean, Phillipsin, VR-Bankin, Deutsche Vermögensberatungin, Digamoren, Opelin ja Erdingerin kanssa.

5. José Mourinho, Tottenham – €23m

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2005, kun Mourinho, 57, ei ole France Footballin kyseisessä listauksessa kärkikaksikossa. Portugalilaisvalmentaja tienaa Tottenhamissa 16,5 miljoonaa euroa ja saa lisätuloja yhteistyöstään Adidaksen, Hublotin, Paddy Powerin ja Top Elevenin kanssa. Hän tienasi myös sievoisia summia toimiessaan asiantuntijana Sky Sportsin ja Russia Todayn lähetyksissä ennen kuin Tottenham palkkasi hänet.

5. Zinédine Zidane, Real Madrid – €23m

Ranskalaisluotsi Zidane tienaa Madridissa 21 miljoonaa euroa vuodessa, eli enemmän kuin Klopp ja Mourinho, mutta hänen muut lisätulonsa koostuvat ainoastaan yhteistyöstä Adidaksen kanssa.

7. Ernesto Valverde, ilman seuraa – €19m

Valverde, 56, sai tammikuussa kenkää Barcelonasta, jota hän valmensi kaksi ja puoli vuotta. Espanjalaiskäskyttäjä tienaa tästä kaudesta 17 miljoonaa euroa, joka jakaantuu varsinaiseen palkkaan ja irtisanomiskorvaukseen. Lisäksi hän sai bonuksia noin kahden miljoonan euron edestä.

8. Fabio Cannavaro, Guangzhou Evergrande – €14m

Italialaislegenda Cannavaro, 46, tienaa Guangzhou Evergranden peräsimessä 12 miljoonaa euroa vuodessa. Hänellä on pitkäaikainen yhteistyösopimus Niken kanssa, minkä lisäksi hänen tililleen kilahti bonuksia Kiinan Superliigan mestaruuden voittamisesta.

9. Massimiliano Allegri, ilman seuraa – €13,5m

Italialaistaktikko Allegri, 52, on yhä Juventuksen palkkalistalla, vaikka hänen pestinsä joukkueen päävalmentajana päättyi viime kesänä. Hän tienaa tästä kaudesta ensi kesänä päättyvän sopimuksensa mukaisesti 13,5 miljoonaa euroa.

10. Rafael Benítez, Dalian Yifang – €13m

Espanjalainen Benítez, 59, jätti viime vuonna Newcastlen ja siirtyi Kiinaan. Hänen uusi palkkansa on yksi syistä, joka helpottaa päätöksen ymmärtämistä. Benítezin vuositulot koostuvat hänen 13 miljoonan euron palkastaan.

11. Carlo Ancelotti, Everton – €12m
12. Manuel Pellegrini, West Ham United – €10.5m

17. Brendan Rodgers, Leicester City – €9.1m

19. Ole Gunnar Solskjær, Manchester United – €8.3m