Manchester Unitedin legendatoppari Rio Ferdinand oppi kantapään kautta, että maailman parhaita pelaajia vastaan ei ole varaa herpaantua hetkeksikään.

Ferdinand, 41, ja kumppanit voittivat Mestarien liigan loppuottelun keväällä 2008 ja pääsivät kilpailun finaaliin myös seuraavana vuonna, mutta Barcelona oli tuolloin Rooman illassa vahvempi maalein 2-0.

United hävisi selkeästi paremmalle joukkueelle, mutta Ferdinandia on jäänyt erityisesti harmittamaan ottelun toinen maali, joka syntyi Lionel Messin puskusta 70. minuutilla.

Ferdinand pelasi Unitedin puolustuslinjassa alimpana ja oli jättänyt Messin vapaaksi selkänsä taakse, koska hän luotti siihen, että Xavin syöttö ei löydä perille. Espanjalaismaestron keskitys kiersi kuitenkin täydellisesti 170-senttiselle Messille, joka pääsi viimeistelemään takatolpalta samalla, kun häntä kaksi päätä pidempi Ferdinand seurasi hölmistyneenä vierestä.

– Olen menettänyt yöuneni sen takia monta kertaa, muisteli Ferdinand BT Sportin haastattelussa.

– Olin varma, ettei Xavi saisi palloa pääni yli siltä etäisyydeltä. Siksi olen iloinen, etten pelaa uhkapelejä.

– Heikompia pelaajia vastaan voi ottaa riskejä, mutta parhaita vastaan siitä rangaistaan.

Barcelona ja United kohtasivat uudelleen Mestarien liigan loppuottelussa vuonna 2011. Tuolloin Barcelona oli Wembleyllä vahvempi lukemin 3-1. Ferdinandin mukaan tuo Pep Guardiolan valmentama katalaaniryhmä on paras joukkue, jonka hän on koskaan kohdannut.

– He olivat riesamme.

– Me voitimme heidät vuoden 2008 välierissä, mutta he saivat kostonsa ja enemmänkin kahdessa loppuottelussa.

– Se on kaikkien aikojen paras joukkue. He pistivät show’n pystyyn sinä iltana Wembleyllä, me emme olleet riittävän hyviä.

– He olivat kertakaikkisesti omalla tasollaan ja olisivat voittaneet kenet tahansa siinä tilanteessa.