Scott Parker on ärähtänyt Valioliigan päättäjille Fulhamin ja Tottenhamin siirtyneen ottelun vuoksi.

Tottenhamin piti alun perin pelata keskiviikkona Aston Villaa vastaan, mutta kamppailu peruttiin viikonloppuna Villan korontartuntojen vuoksi. Samasta syystä uudenvuoden alla peruttu ottelu Tottenhamin ja Fulhamin välillä päätettiin siirtää kyseisen kamppailun tilalle.

Tottenham isännöi keskiviikkona siis Fulhamia, joka sai tietää ottelun uudesta ajankohdasta vasta maanantaiaamuna. José Mourinho piti Fulhamin varautumisaikaa tarpeeksi pitkänä, mutta Parker ei kyseenalaista ottelusiirtoa purematta niellyt.

– Olen vihainen, koska tämä ei ole oikein. Tämä on skandaali. Tätä ei voi hyväksyä. Tämä on hulluutta. Tämä on väärin. Sen vuoksi, olen niin vihainen, Parker latasi tiistain lehdistötilaisuudessa.

– Minusta tämä ei ole hyväksyttävää. Mahdollisuus Tottenham-ottelun pelaamisesta nousi puheen tasolle lauantaina, enkä uskonut sen tapahtuvan. Maanantaina meidät oltiin kuitenkin sijoitettu Aston Villan tilalle.

– Tiedän, että elämme epäihanteellista aikaa, eikä asioita ole helppo ennustaa. Olen normaalisti viimeinen mies valittamassa, mutta tämä, miten meitä kohdeltiin, on skandaalista. Ehkä nämä päättäjät eivät tiedä, miten pelaajia valmennetaan. Tämä on todellista hulluutta.

[readmore from=Tottenham]

Tottenham pelasi sunnuntaina FA Cupin ottelun kyläseura Marinea vastaan. Mourinho jätti useat tähtipelaajansa ilman peliminuutteja, kun se voitti kamppalun 5-0. Parker nimesi sen sijaan vahvan kokoonpanon lauantain QPR-otteluun, jonka Fulham voitti 2-0-lukemin vasta jatkoajan jälkeen.

– Tottenham tiesi pelaavansa keskiviikkona. Josén kokoonpano sunnuntain kamppailussa osoitti sen. Tapahtuisiko tällaista [äkillistä ottelusiirtoa] kahden suuren joukkueen ja kahden suuren managerin väillä? Ei todennäköisesti tapahtuisi. Eikä nytkään pitäisi, Parker huomautti.