Chelsea kauppasi taas yhden omista kasvateistaan – ”oli valmis maksamaan Romelu Lukakusta 130 miljoonaa”

Chelsea on myynyt oman kasvattinsa, 19-vuotiaan toppari Dynel Simeun Southamptoniin.
Nuoria pelaajia on Blues-leiristä lähetetty muualle tänä kesänä lainapestien lisäksi myös pysyvillä siirroilla tukuittain. Suoraan lähinaapuri Crystal Palacen valioliigamiehistöön myytiin hiljattain saman pelipaikan Marc Guehi.
Simeu ei ollut aivan Guehin etäisyydellä poikkeuksellisesta uroteosta: näytön paikan saamisesta Chelsean edustusryhmässä. Hän siirtyy Saintsiin nyt kolmivuotisella sopimuksella ja aloittaa uransa rannikkoseudulla ensin seuran B-joukkueesta.
Samalla kun Chelsea kauppaa omia kasvattejaan toisaalle, se on valmis massiivisiin satsauksiin tuodakseen sisään superähtiä. Yksi sellaisista on seuralle jo takavuosilta tuttu. Romelu Lukaku vietti seuran kirjoilla vuodet 2011-2014, ennen kuin tuli kaupatuksi Evertoniin. Belgialainen puhkesi Merseysidella kukkaan, ja Mancheser United päätyi maksamaan hänestä vuonna 2017 peräti 85 miljoonaa euroa. Viime keväänä Lukaku voitti Internazionalen kanssa Serie A -mestaruuden.
Sportitalia kertoo, että Chelsea olisi nyt ollut valmis maksamaan Lukakusta 130 miljoonaa euroa, mutta Internazionalen kanta on selkeä: hyökkääjä ei ole myytävänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin