Lehti: Barcelona haluaa Tottenhamin ennätyshankinnan – joutunut José Mourinhon silmätikuksi

Jääkö Tanguy Ndombélén Tottenham-pesti vain yhden kauden mittaiseksi?
Barcelonalaislehti Mundo Deportivo kertoo päivän ykkösjutussaan, että Barca haluaa keskikentälleen fyysisesti vahvatekoisen, molempiin suuntiin töitä tekevän pelaajan. MD:n tietojen mukaan Barcelonassa katseet on suunnattu Tottenhamin Ndombéléen.
Tällä hetkellä pidetään melko todennäköisenä, että Barcelonasta lähtevät kesällä sekä Ivan Rakitic että Arturo Vidal. Ndombélé haluttaisiin paikkaamaan kaksikolta jäävää aukkoa.
23-vuotias Ndombélé siirtyi viime kesänä Tottenhamiin Lyonista peräti 60 miljoonan euron kaupassa. Samalla Tottenhamin siirtoennätys rikkoutui selvästi.
Ndombélé sai alkukaudesta paljon vastuuta, mutta managerin vaihduttua Mauricio Pochettinosta José Mourinhoon rooli pieneni merkittävästi. Reilu pari viikkoa sitten Ndombélé joutui kunnolla Mourinhon silmätikuksi, kun portugalilaisvalmentaja kritisoi keskikenttämiestä julkisesti.
Ndombélén sopimus ulottuu kesään 2025, ja Transfermarktin mukaan miehen siirtomarkkina-arvo on nyt 65 miljoonaa euroa. Lienee selvää, että Barcelona joutuisi maksamaan pelaajasta tuhdin hinnan, mikäli Spurs ylipäätään suostuisi myymään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin