Teemu Pukki sai kiitosta esityksestään – suomalainen sai parhaan arvosanan ja valittiin ottelun parhaaksi

Norwich pelasi 2−2-tasapelin lauantaina Prestonia vastaan. Teemu Pukki teki kauden ensimmäisen maalinsa Mestaruussarjassa, kun hän puski joukkueensa 1−1-tasoituksen noin puolen tunnin kohdalla.
Prestonin maalivahti Declan Ruddin kulmapotkutilanteessa yllättänyt Pukki onnistui ottelussa hienosti, vaikka Norwich jäikin kotonaan tasapeliin.
Paikallislehti Norwich Evening Newsin toimittaja Paddy Davitt valitsi Pukin Norwichin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Suomalaishyökkääjän arvosana ottelusta oli kahdeksan.
− Nousi ottamaan vastuuta Huddersfield-pelin jälkeen. Erinomainen liike johti harvinaiseen puskumaaliin, jolla hän aukaisi kauden maalitilinsä. Sitten Rudd pysäytti hänet kahdesti, etenkin lisäajan torjunta oli huippuluokan pelastus, Davitt kirjoitti Pukin esityksestä.
Myös lehden lukijat äänestivät Pukin Norwichin parhaaksi pelaajaksi. Pukki sai runsaat 30 prosenttia äänistä.
Lisäksi Pukki sai kiitosta pelistään Twitterissä. Norwichin omassa äänestyksessä kannattajat valitsivat kotkalaisen ottelun parhaaksi pelaajaksi.
Norwich kohtaa seuraavaksi 27. syyskuuta pelattavassa ottelussa Bournemouthin, joka putosi Norwichin tavoin Valioliigasta Mestaruussarjaan viime kauden päätteeksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan