Helmikuun pelaajana Englannin Mestaruussarjassa palkittu Teemu Pukki puhui Sky Sportsin isohkossa haastattelussa muun muassa Valioliigaan palaamisen näkymistä, sekä kesän EM-kisoista. Osansa jutustelusta sai myös keskiviikon Nottingham Forest -ottelusta perhesyiden vuoksi poissa oleva aisapari Emiliano Buendia.

Argentiinalainen saapui Norwich Cityyn samaan aikaan Pukin kanssa, ja kaksikon yhteispeli tuntuu yhä vain paranevan. Buendia on tällä kaudella syöttänyt seitsemän Huuhkajat-kärjen osumista.

– Puhumme tietenkin paljon, mutta enimmäkseen hän vain tietää mitä minä teen ja toisin päin. Tiedän, että jos teen juoksun, hän löytää minut joka kerta.

Paluu Valioliigaan alkaa näyttää selkeältä; Canariesin johto Mestaruussarjan kakkostilaa pitävään Watfordiin on ennen keskiviikon tasoittavaa peliä seitsemän pinnaa – ja siis myös kakkostilalta noustaan korkeimmalle sarjatasolle keväällä ilman karsintoja. Kolmospaikan Swanseaan eroa on nyt 10 pistettä.

– Valioliiga on maailman paras sarja, joten totta kai haluamme päästä sinne, ja myös pysyä siellä. Luulen että niin minulla itselläni, kuin myös seuralla on jotain todisteltavaa aiheen suhteen. Mutta se on ensi vuoden murhe, mikäli vain teemme työmme tällä kaudella.

Suomen maajoukkueen historiallinen EM-kisapaikka nostattaa Pukin henkeä entisestään.

– En malta odottaa niitä pelejä. On ollut suurin unelma urallani päästä Suomen kanssa isoon turnaukseen, aivan niin kuin se on ollut kaikille suomalaisille jalkapalloihmisille.

Myös kisalohko innostaa hyökkääjää.

– Minulla on historiaa Tanskassa, ja he ovat lohkossamme, mikä saa odottamaan kohtaamista. Mutta jokainen peli tulee olemaan jännittävä. Tavoitteemme on alkuun selvitä lohkosta eteenpäin, ja katsoa mitä sitten tapahtuu.