Liverpool nappasi ison kalan – Pep Guardiola kertoi, miksi Man City ei tavoitellut hänen entistä suojattiaan

Liverpool vahvisti perjantaina odotetun siirron, kun se kertoi hankkineensa keskikenttäpelaaja Thiago Alcântaran Bayern Münchenistä.
Lehtitietojen mukaan Liverpool sitoutui maksamaan noin 22 miljoonaa euroa Espanjan maajoukkuepelaajasta, jolla oli vuosi jäljellä sopimustaan Bayernissa. Diiliä on pidetty yhtensä siirtoikkunan parhaista, kun ottaa huomioon, että kyseessä on kiistatta yksi Euroopan parhaista keskikenttäpelaajista.
Valioliigassa Thiagolla olisi ollut tuttu valmentaja Manchester Cityssä. Manchesterilaisten käskyttäjä Pep Guardiola luotsasi Thiagoa Barcelonassa ja Bayern Münchenissä yhteensä 144 ottelussa.
Espanjalaistaituri on viettänyt ottelumäärien valossa valtaosan urastaan juuri Guardiolan alaisuudessa. Tarkalleen ottaen Thiago on pelannut noin 37 prosenttia koko uransa ammattilaisotteluista Guardiolan valmennuksessa.
Cityn managerilta kysyttiin, miksi hän ei ollut Thiagon perässä, mutta Guardiola vastasi yksinkertaisesti, että manchesterilaisilla ei ole tarvetta uudelle keskikenttäpelaajalle.
– Meillä on tarpeeksi pelaajia sille paikalle ja normaalisti tavoittelemme pelaajia vain paikoille, joihin meillä on tarvetta, kommentoi Guardiola Goalin mukaan.
Cityn joukkuetta katsellessa Guardiolan väitteen voi todeta todeksi. Manchesterilaisten keskikentältä löytyvät jo Rodrigo, Fernandinho, İlkay Gündoğan, Phil Foden ja Valioliigan viime kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Kevin de Bruyne.
Guardiola on kuitenkin mielissään entisen suojattinsa saapumisesta Valioliigaan, vaikka Thiago siirtyikin kilpailijan riveihin.
– On ilo nähdä hänet Englannissa. Englanti saa nauttia todella hyvästä pelaajasta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin