Liverpoolin puolustaja rikkomassa jo omaa ennätystään
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Trent Alexander-Arnold pääsi viime vuonna Guinnessin ennätysten kirjaan, kun hän tehtaili Valioliigassa 12 maalisyöttöä – enemmän kuin yksikään toinen puolustaja yhden kauden aikana sarjan historiassa.
Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että Alexander-Arnold rikkoo oman ennätyksensä. Hän alusti maanantaina kaksi osumaa, kun Liverpool voitti West Hamin 3-2, ja nosti samalla tämän kauden saldonsa maalisyötöissä 12:een.
Alexander-Arnold on syöttänyt uransa aikana Englannin pääsarjassa 26 maalia. Valioliigassa ainoastaan Cesc Fàbregas ja Wayne Rooney ovat yltäneet 25 maalisyöttöön nuorempana kuin hän.
Liverpoolin puolustajalupaus saattoi olla tyytyväinen omaan suoritukseensa, mutta joukkueen pelaaminen on herättänyt joitain kysymyksiä kahdessa viimeisimmässä ottelussa. Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa Atlético Madrid voitti Liverpoolin 1-0, eikä päästänyt merseysidelaisia laukomaan kertaakaan maalia kohti. Putoamista vastaan taisteleva West Ham taas laittoi sarjakärjen yllättävän koville, vaikkei saanutkaan pisteitä Anfieldilta mukaan.
– Tietysti meistä tuntui, että hallitsimme ottelua, mutta sellaista jalkapallo on. Annoimme heille 2-3 paikkaa. Se [West Hamin avausmaaliin] johtanut erikoistilanne oli luultavasti heidän paras tonttinsa tänään, joten meidän on käytävä se läpi, kommentoi Alexander-Arnold maanantain voiton jälkeen Sky Sportsille.
– Olemme tyytyväisiä voittoon, se on pääasia, mutta meidän on vielä korjattava monia asioita. Kannattajista oli valtavasti apua meille. He olivat uskomattomia, varsinkin kun jouduimme tappioasemaan.
– Me vain jatkoimme yrittämistä, sellaisen ajattelutavan manageri on iskostanut meihin. Se tuotti lopulta tulosta.
Most Premier League assists by a defender in a single season:
2018-19: Trent Alexander-Arnold (12)
2019-20: Trent Alexander-Arnold (12)
And he almost broke the record.
2018-19: Trent Alexander-Arnold (12)
2019-20: Trent Alexander-Arnold (12)
And he almost broke the record.
- Liverpool nousi tappioasemasta voittoon – West Hamin maalivahdille sattui kammottava moka
- Jürgen Klopp kiittelee Liverpoolin voittoputkesta Mestarien liigan voittoa: ”Se oli huonoin finaalini”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
