Tottenham kärsi selvän tappion Sheffield Unitedille dramaattisessa pelissä

Tottenhamille jäi jossiteltavaa Valioliigan torstain ensimmäisessä ottelussa, kun se hävisi Sheffield Unitedille maalein 3−1.
Ottelun puhuttavinta hetkeä todistettiin puolen tunnin kohdalla. Sheffield United siirtyi johtoon Sander Bergen osumalla, minkä jälkeen Harry Kane tasoitti pelin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Tai luuli tasoittaneensa, sillä maali hylättiin.
VAR-tarkastelun jälkeen todettiin, että maalia edelsi Lucas Mouran käsivirhe, kun brassi kaatui ja pallo jatkoi matkaa hänen kauttaan Kanelle. Hylkäämistuomio aiheuttanee paljon parranpärinää ottelun jälkeisissä spekulaatioissa.
Lys Mousset lisäsi sheffieldiläisten johdon kahteen maaliin tultuaan kentälle tunnin kohdalla. Hän ehti olla nurmella runsaat viisi minuuttia ennen tekemäänsä 2−0-maalia.
Oliver McBurnie vei Sheffield Unitedin jo 3−0-johtoon 84. minuutilla. Kane kavensi 3−1:een varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, mutta se oli Spursin kannalta laiha lohtu.
Sheffield United nousi voitollaan sarjataulukossa Tottenhamin ohi europaikkojen tuntumaan seitsemänneksi. Tottenhamin taistelu eurosijoista vaikeutui, ja Spurs on tappionsa seurauksena sijalla yhdeksän.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa