Valioliigan mestaruustaisto heräsi henkiin? Southampton katkaisi Man Cityn 12 ottelun voittoputken

Southampton ja Manchester City jakoivat jo toistamiseen tällä kaudella pisteet, kun joukkueet pelasivat lauantaina 1-1-tasapelin St. Mary’silla.

Vaisusti ottelun aloittanut Manchester City sai kylmää vettä niskaansa jo seitsemännellä peliminuutilla. Nathan Redmond ja Kyle Walker-Peters pelasivat oikealla laidalla hyvin yhteen, ja laitapuolustajan tontiltaan ylös noussut Walker-Peters päätti tilanteen laukomalla pallon tarkasti maaliin. 1-0.

Avausjakson puolivälissä Southampton sai pallon jo toistamiseen Edersonin vartioimaan City-maaliin, mutta kotijoukkueen ja -yleisön riemu päättyi lyhyeen. Armando Broja oli niukasti paitsiossa ennen kuin hän laukoi pallon maaliin.

Cityllä oli suuria käynnistymisongelmia avausjaksolla, jonka aikana se tuhlasi myös yhden tuhannen taalan paikan. Phil Foden syötti maalin eteen vapaaksi jääneelle Raheem Sterlingille, joka laukoi avopaikastaan suoraan päin Fraser Forsteria.

Toisella puoliajalla City pelasi huomattavasti avausjaksoa paremmin, mutta sekään ei riittänyt voittoon.

Southampton teki kerta toisensa jälkeen Cityn aikeet tyhjiksi. Kerran kotijoukkue kuitenkin joutui antautumaan.

Peliä oli takana 65 minuuttia, kun Kevin De Bruynen antama vapaapotku tavoitti vapaaksi jääneen Aymeric Laporten, joka toi vieraat tasoihin.

Hetkeä myöhemmin De Bruyne sai jalkansa vapaaksi boksin reunalla ja laukoi tulisesta, mutta pallo pysähtyi tolppaan.

Cityn loppurynnistyksestä huolimatta Southampton onnistui pitämään tulostaulun lukemat 1-1:ssä, jonka myötä Cityn peräti 12 valioliigaottelun voittoputki katkesi.

City kasvatti sarjajohtonsa 12 pisteeseen, mutta kakkosena oleva Liverpool on pelannut kaksi ottelua Taivaansinisiä vähemmän.


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.