Ei mitään armoa: Arsenalin naispelaaja tykitti järkyttävät tehot olympialaisissa
Kuva: Getty Images
Tokion olympialaiset alkoivat jalkapallon osalta tänään keskiviikkona. Kisojen varsinaisia avajaisia vietetään vasta perjantaina, mutta jalkapallolle piti varata riittävästi aikaa, jotta pelaajien ei tarvitse ylirasittaa itseään liian kireällä ottelutahdilla.
Iso-Britannia voitti jo C-lohkon avausottelussa Chilen 2–0 kahdella Ellen Whiten, 32, maalilla. Kaksi maalia ovat onnistuneet tekemään myös Brasilian Marta, 35, Ruotsin Stina Blackstenius, 25, sekä Hollannin Lieke Martens, 28.
Martensin kaksi maalia eivät olleet kuitenkaan mitään verrattuna Barbra Bandan, 21, ja Vivianne Miedeman, 25, ilotulitteluun samassa ottelussa.
Bandan edustama Sambia hävisi Alankomaille B-lohkossa 3–10. Hän viimeisteli joukkueensa maaleista jokaisen, eikä tarvinnut yhteenkään rangaistuslaukausta.
Se oli silti Arsenalin supertähti Miedema, joka varasti show’n takomalla neljä maalia alle tuntiin. Mahdollisesti säälistä vastustajaansa kohtaan Hollannin päävalmentaja Sarina Wiegman vaihtoi Miedeman välittömästi pois kentältä neljännen täysosuman jälkeen.
Tämän ensimmäinen maali syntyi maalivahti Hazel Nalin, 23, henkilökohtaisesta virheestä. Toisessa osumassa Arsenalissa kuusi vuotta (2015–21) pelannut Daniëlle van de Donk, 29, pelasi Miedeman läpi, jolla oli helppo työ siirtää pallo ohi kohti syöksyvän sambialaismaalivahdin.
Van de Donk alusti myös Miedeman kaksi seuraavaa maalia, mutta tavoilleen uskollisesti tämä ei juhlinut onnistumisiaan.
Miedema on nyt painanut 77 kaappia 97 maaotteluun, eikä hän ole laukaissut vielä ensimmäistäkään pilkkua. Ottelumääriä selittää se, että naispelaajien kaudet rakentuvat hieman eri tavalla verrattuna miespelaajien sesonkeihin. Naisten superliigajoukkueet pelaavat kausittain noin 20 ottelua. Miedema pelasi viime MM-kisavuotena 19 peliä Hollannille.
Kaikkien aikojen eniten naisten maajoukkuemaaleja on viimeistellyt kanadalainen Christine Sinclair, 38, joka on saanut pallon maaliviivan paremmalle puolelle 187 kertaa 299 ottelussa. Pääsarjaurallaan hän on pelannut 212 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 91 maalia.
Alankomaat pelaa lauantaina Brasiliaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle