Entinen Manchester Unitedin juniorivalmentaja Paul McGuinness on sitä mieltä, että Unitedin kannattaisi hankkia takaisin entinen pelaajansa ja seuran oma kasvatti Michael Keane. Keane on pelannut väkivahvan kauden Burnleyn takalinjoilla ja debytoi keskiviikkona mallikelpoisesti Englannin A-maajoukkueessa Saksaa vastaan.

Nyt 24-vuotias Keane sai aikoinaan Sir Alex Fergusonilta näyttöpaikan, muttei ikinä onnistunut vakuuttamaan Fergusonin seuraajia David Moyesia ja Louis van Gaalia. Otteluita Unitedin edustusjoukkueessa kertyi lopulta vain viisi ennen siirtoa Burnleyyn.

– Sir Alex saattoi antaa nuorelle pelaajalle näyttöpaikan, koska hänellä ei ollut mitään paineita. Moyes ja Van Gaal olivat paineiden alla, joten heillä ei ollut samaa mahdollisuutta, McGuinness perustelee Keanen vaikeuksia Telegraphin haastattelussa.

– Pelaajan kehitystä pitää seurata ajan kanssa. Sir Alex saattoi seurata, kuinka omistautunut pelaaja Keane oli 15-16-vuotiaasta lähtien. Sitä pitkäjänteisyyttä tarvitaan.

McGuinnessin mielestä Fergusonin seuraajat kokivat Keanen saaneen tilaisuuteensa, mutta jättäneen sen käyttämättä. Nyt aika olisi kuitenkin kypsä paluulle. Jopa niin kypsä, että McGuinness asettaa Keanen selkeästi Saksan maajoukkueen tukipilarin edelle.

– Vuosi tai kaksi sitten Mats Hummels yhdistettiin Unitediin. Jos katsoi Saksa-ottelua ja etsii pelaajaa tulevaisuutta varten, kannattaisi valita Michael Keane ennen Hummelsia.

– Hän on nopeampi, parempi ilmassa ja pärjää jalallakin. Hänellä ei ole Hummelsin kokemusta, mutta hän tuntee seuran, joten hän on monessakin mielessä sopiva pelaaja, McGuinness uskoo.