Viisi päivää Valioliigaa – ratkaisujen aika!
Lauantaista lähtien pelataan viitenä päivänä Valioliigakentillä.
Todennäköisesti näissä otteluissa ratkotaan jo asetelmia kauden lopullista sarjataulukkoa ajatellen.
Ehdottomasti kovin ottelu käydään Etihad Stadiumille maanantai-iltana, kun vapunaattona ottavat yhteen Manchesterin suuret City ja United.
Ottelussa on panoksena tämän vuoden mestaruus, joskin Cityn voittaessa punapaidat ovat edelleen vielä tasapisteissä heikommalla maalierolla.
Unitedin sarjajohto on kaventunut seitsämästä kolmeen viime kierroksien takkuisen pelin takia.
Kauden ensimmäinen kohtaaminen meni tunnetusti Citylle selkein lukemin. City on pystynyt pelaamaan koko kauden tappioitta kotinurmella, joten ennakkosuosikin paineet taitavat sitten kuitenkin kääntyä toisena olevan Roberto Mancinin miehistön suuntaan.
Chelsean kova pelitahti jatkuu, kun se kohtaa ensin sunnuntaina Lontoon paikalliskamppailussa QPR:n ja keskiviikkona Newcastlen. Mestarien liigan finaalin edenneet lontoolaiset ovat kovan paikan edessä, sillä sarjan neljänteen sijaan on jo neljä pistettä.
Tässä kaikki ottelut ja niiden alkamisajankohdat Suomessa:
Lauantai 28.4.
17:00 Everton – Fulham
17:00 Stoke – Arsenal
17:00 Sunderland – Bolton
17:00 Swansea – Wolves
17:00 West Brom – Aston Villa
17:00 Wigan – Newcastle
19:30 Norwich – Liverpool
Sunnuntai 29.4.
15:30 Chelsea – QPR
18:00 Tottenham – Blackburn
Maanantai 30.4.
22:00 Man City – Man United
Tiistai 1.5.
21:45 Liverpool – Fulham
21:45 Stoke – Everton
Keskiviikko 2.5.
21:45 Chelsea – Newcastle
22:00 Bolton – Tottenham
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa