Siirtomarkkina päivityksiä
Manchester United on päättänyt olla tarjoamatta uutta sopimusta loukkaantumisherkälle Michael Owenille.
32-vuotias hyökkääjä ilmoitti asiasta Twitter-sivullaan ylistäen samalla kolmea Unitedissa vietettyä vuottaan.
Hän tuntee itsensä vielä hyväkuntoiseksi ja aikoo jatkaa uraansa vielä pääsarjatasolla. Uutta seuraa mies alkaa etsimään toden teolla pienen loman jälkeen.
Manchesterin punaisiin liittyy myös toinen viime päivinä paljon mediassa ollut uutinen: United on ostamassa Borussia Dortmundin Shinji Kagawaa .
23-vuotias keskikenttämies sanoo tarjouksen houkuttelevan, mutta katsoo kaikki kortit läpi ennen kuin tekee päätöksensä.
Aston Villan Darren Bent taasen vakuuttaa pysyvänsä Aston Villassa.
28-vuotias kärsi tällä kaudella pahasta loukkaantumisesta, mutta on valmis nostamaan Villan takaisin korkeimmille sijoille Valioliigassa.
Bent vakuutteli medialle, että tuli Villaan koska niin tahtoi, eikä aijo siirtyä kesällä pois seurasta.
Chelsean Salomon Kalou on saanut vihreää valoa paluuseen Feyenoordin riveihin.
Arsenal ja Tottenhamin tiedetään olevan miehen perässä, kun hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen. Kalou on kuitenkin sanonut lehdistölle, että Feyenoord on hänen ykkösvaihtoehtonsa.
Valioliigan 44-vuoden ”tauon” jälkeen voittanut Manchester City on vakuuttunut, että Arsenalin ykköstähti Robin van Persie siirtyy heidän riveihin kesän aikana.
Van Persie itse on jäähdytellyt spekulaatioita, mutta samalla myös viivyttänyt pöydällä olevan Arsenalin jatkosopimuksen allekirjoitusta.
EM-kisojen ajan hollantilainen on lehdistökiellossa Arsenaliin liittyvien asioiden osalta.
- Karmea ilta Newcastlelta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin