Darren Fletcher: Jouduin valehtelemaan sairaudestani joukkuekavereille
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Darren Fletcher on avautunut vakavasta suolistosairaudestaan, joka oli päättää hänen uran jalkapallon parissa. Fletcherillä todettiin tulehduksellinen suolistosairaus vuonna 2010. Sairaus vaati pitkän kuntoutuksen, ja useamman leikkauksen ennen paluutaan Man Unitedin pelaavaan kokoonpanoon joulukuussa 2013 Aston Villaa vastaan.
Tunteikkaan paluun jälkeen Fletcher on pelannut seitsemän kertaa Unitedin paidassa. Fletcher kertoi hyvin avoimesti sairaudestaan hyväntekeväisyystilaisuudessa.
– Aluksi oireet olivat hyvin pieniä, joten en antanut niiden vaikuttaa elämääni ja pelaamiseeni, Fletcher kertoi.
– Oireiden palatessa myöhemmin alkoi todellinen taistelu. Jouduin käymään leikkauksessa, jotta voin nyt istua tässä kertomassa sairaudesta, ja jatkamaan uraani jalkapallon parissa.
– Olin todella välinpitämätön, kun sairaus todettiin. Jälkikäteen ajateltuna olin epäinhimillinen. Olin ammattilaisjalkapalloilija, joka pelasi Valioliigassa Manchester Unitedissa. Olin maailman huipulla, joten ajattelin, ettei minulle voi käydä mitään.
– Perheeni ja ystäväni tiesivät sairaudestanim enkä salannut sitä myöskään Sir Alex Fergusonilta. Kukaan muu joukkueessa ei tiennyt sairaudestani.
– Halusin pitää sairauden salassa muilta, mutta oli todella vaikeaa keksiä tekosyitä poissaoloilleni harjoituksista. Lisäksi näytin sairaalta, ja jouduin ryntäilemään vessaan muiden ihmetellessä vieressä. Valehtelin ihmisille päin naamaa piilottaakseni sairauden muilta.
– Se oli todella vaikeaa. Kuvittelin valehtelun olevan paras vaihtoehto siinä vaiheessa. Käytin silloin lääkitystä, ja uskoin sen lopettavan oireet muutamassa kuukaudessa.
– Lopulta minun oli pakko kertoa ihmisille sairaudestani. Se oli paras päätös, jonka olen tehnyt sairauteni aikana. Sain ihmisiltä tukea, enkä joutunut liiaksi pilkan kohteeksi.
Sairauden oireina on muunmuassa hallitsematon tarve virtsata. Oireet aiheuttivat jatkuvaa häpeän tunnetta Fletcherille.
– Menin vasta neljän viikon päästä oireiden alkamisesta lääkärin puheille. Olin häpeissäni ja peloissani. Asiasta ei ollut helppoa keskustella, Fletcher jatkoi.
– Jouduin juoksemaan vessaan päivän aikana kymmenestä kolmeenkymmeneen kertaan. Vessaan oli kiire joka kerta, ja menetin myös paljon verta jokaisella kerralla. Muutamalla kerralla veren tulehdusarvot olivat niin korkealla, että jouduin tiputukseen sairaalaan.
– Sain ihmisiltä paljon kirjeitä kiitoksena sairauden kertomisesta julkisesti. Kirjeiden mukaan helpotin heidän elämäänsä todella paljon. Heidän ei tarvinnut enää selittää vaikeasta sairaudesta, vaan he pystyivät sanomaan ”Minulla on sama sairaus, kuin Darren Fletcherillä”.
– Leikkauksella ei ollut mitään takeita sairauden nujertamiseen. Kirurgini oli kuitenkin hyvin luottavainen siitä, että pystyn palaamaan normaaliin elämään leikkauksen jälkeen.
Leikkaus auttoi ja Fletcher pystyi palaamaan jalkapallon pariin. Sairauden aiheuttamat häpeän tunteet eivät kuitenkaan jääneet viimeiseksi kerraksi.
– Ensimmäisen ottelun jälkeen joukkuekaverit lauloivat ja taputtivat minulle toivottaen minut tervetulleeksi takaisin joukkueeseen. Olin hieman häpeissäni, Fletcher vitsaili.
– Myös David Moyes toivotti minut tervetulleeksi. Joukkuekaverit taputtivat ja hurrasivat. Se oli hieno hetki.
– Olin todella hämilläni paluusta joukkueeseen. En ole tyytyväinen 60 minuutista kentällä tai pelatessani viidestä kymmeneen ottelua kauden aikana. Haluan takaisin sinne missä olin ennen sairauttani. Haluan pelata 40 ottelua kaudessa, ja päästä pelaamaan pokaaleista.
– En halua olla innoissani pelkästä paluusta joukkueeseen. Haluan nousta parhaalle tasolle urallani. Mikään ei voi pysäyttää minua nyt.
Lähde: ESPN
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Arsenal on kiinnostunut Bundesliigan hyökkääjälupauksesta
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Roberto De Zerbi halusi Chelsea-tähden Brightoniin: ”Aiheuttaa meille ongelmia”
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Michael Owen: Arsenalin on voitettava mestaruus – seuraavan mahdollisuuden saamisessa voi mennä pitkään
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa