Everton kaatoi QPR:n Goodison Parkilla
Kuva: Getty Images
Everton otti helpohkon 3-1-kotivoiton QPR:n kustannuksella maanantai-illan ottelussa. Toffees katkaisi voitolla kolmen voitottoman ottelun putken Valioliigassa. Voittoa varjosti Kevin Mirallasin loukkaantuminen.
Ensimmäinen puoli tuntia pelattiin ilman huippuvaarallisia maalintekotilanteita. Reilun puolen tunnin pelailun jälkeen Everton siirtyi johtoon. Ross Barkley eteni 40 metristä noin 20 metriin, mistä 21-vuotias keskikenttäpelaaja laukoi pallon tulisesti etuyläkulmasta sisään. Maali oli Barkleylle Valioliiga-kauden ensimmäinen.
Kotijoukkue otti tukevan kiinnityksen voitosta siirryttyään 2-0-johtoon juuri ennen puoliaikavihellystä. Mirallasin vapaapotku muutti suuntaa muurissa seisoneen Eduardo Vargasin päästä ja Rob Green oli maalillaan voimaton.
Ottelu ratkesi lopullisesti toisen puoliajan alussa. Aiden McGeady keskitti Steven Naismithille, jolla oli helppo työ puskea pallo QPR-maaliin.
Ärrät nousi kahden maalin päähän kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Bobby Zamora pääsi viimeistelemään Jordon Mutchin laukauksen paluupallosta 3-1-kavennusmaalin. Myös Zamora sai Valioliiga-kauden maalitilinsä auki osumallaan.
Everton nousi voitolla sarjataulukossa sijalle 10. QPR on ensimmäisellä putoajan paikalla. Ärrät ei ole vieläkään voittanut yhtään vierasottelua kuluvalla kaudella.
Everton-QPR 3-1 (2-0)
1-0 Ross Barkley (33.) 2-0 Kevin Mirallas (43.) 3-0 Steven Naismith (53.) 3-1 Bobby Zamora (80.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”