Man Cityn Joe Hartille pitkä jatkosopimus
Manchester City tiedottaa verkkosivuillaan tehneensä pitkän jatkosopimuksen ykkösvahtinsa Joe Hartin kanssa. 27-vuotias Englannin maajoukkuepelaaja jatkaa nyt Etihadilla ainakin vuoteen 2019 saakka. Aiemmin tänä vuonna Cityn kanssa jatkosopimukset solmivat Edin Dzeko, David Silva, Aleksandar Kolarov, Samir Nasri ja Sergio Agüero.
– Olen ollut täällä jo pitkään. Uuden sopimuksen myötä voin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Seura kasvaa kokoajan ja onneksi olen saanut olla mukana tässä, Hart iloitsi.
– Monet joukkuekavereista ovat tehneet jatkosopimuksen ja joukkueemme on rakentumassa. Aika moni meistä on ollut täällä pidemmän aikaa. Nautimme rakentamastamme voittamisen mentaliteetista sekä siitä, miten seuraa kasvaa ympärillämme. Meidän täytyy vain kasvaa sen mukana.
Shrewsbury Townin kasvattama Hart saapui Cityyn vuonna 2006. Englantilaisvahti on pelannut kahdeksan vuoden aikana yhteensä 276 ottelua sinipaidoissa.
Hartille on ehtinyt kertyä jo meriittejä Cityn paidassa. Englantilaiselta löytyy palkintokaapistaan kaksi Valioliiga-mestaruutta ja FA Cupin voitto. Hart on myös valittu kolmesti Valioliigan parhaaksi maalivahdiksi.
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”

- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen