Kierroksen tilastofakta: Onnistuneet debyytit
Kuva: Getty Images
Jokaisen Valioliiga-kierroksen jälkeen sivistämme lukijoitamme jollakin tilastofaktalla. Tällä kertaa keskitymme onnistuneisiin seuradebyytteihin.
Kierroksen avausottelussa, kaikkiaan yhdeksän maalia tarjonneessa Norwich-Liverpool -pelissä sellaisen esitteli kotijoukkueen riveissä ensimmäisen ottelunsa pelannut Steven Naismith. Paljoa tämä ei liene Norwichin kannattajia lohduttanut, sillä se hävisi ottelun humien loppuhetkien jälkeen 4-5.
Evertonissa penkille juuttunut hyökkääjä siirtyi Kanarialintuihin virallisesti tammikuun 19. päivänä, ja onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä pelissään siirron jälkeen. Naismith vei uuden joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoasemaan ottelussa sen 41. minuutilla syntyneellä täysosumallaan, ja pelasi muutenkin hyvin energisen pelin.
Maali oli tilasto-erikoisuus toisellakin tapaa, sillä Naismith teki sen Liverpoolin verkkoon. Myös hänen ensimmäinen maalinsa Evertonissa syntyi samaa joukkuetta vastaan.
Myös Charlie Austin esiintyi ensimmäistä kertaa uuden seuransa väreissä, Southamptonin paidassa. Hänkin onnistui maalinteossa punavalkoisessa debyytissään, ja osuma riitti voittoon vierasottelussa Manchester Unitedia vastaan. Queens Park Rangersista siirtyneen Austinin itseluottamus peliä ennakoineissa kommenteissa ei siis ollu turhaa.
Sekä Valioliigassa että Mestaruussarjassa maalinteossa rutinoitunut hyökkääjä puski voittomaalin Old Traffordilla kun oli pelattu 87. minuuttia. Hän tuli vaihdosta kentälle Sadio Manen tilalle vain kahdeksan minuuttia aiemmin.
Myös manageriportaalla koettiin onnistunut ensiesiintyminen, kun Swanseassa ykkösvalmentajan paikan ottanut Francesco Guidolin luotsasi joukkueensa arvokkaaseen vierasvoittoon Evertonista.
Kierroksen tilastofaktat tarjoaa yhteistyökumppanimme Vivus.fi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”