West Hamin paidassa upean syyskauden pelannut Dimitri Payet solmi kesällä viiden ja puolen vuoden sopimuksen lontoolaisseuran kanssa. 28-vuotias keskikenttäpelaaja on tehnyt koko seuraan niin ison vaikutuksen, että hänelle ollaan tiettävästi tarjoamassa jo paranneltua sopimusta.

Loukkaantuminen katkaisi Payet’n hienon kauden yli kuukaudeksi. Ranskalainen on ollut tästä huolimatta yksi kauden parhaista hankinnoista Valioliigassa. Hammers-manageri Slaven Bilic’n mukaan on erittäin tärkeää pitää luottopelaajistaan kiinni.

– Seura on liikkumassa uudelle stadionille. Tärkein liike on pitää kiinni parhaista pelaajista ja lisätä muutama tarvittava pelaaja. Dimitri Payet on paras pelaajamme. Minulla ei ole ongelmaa sanoa sitä. Tietenkin haluaisin pitää hänet iloisena ja pitkään seurassa, Bilic kertoi.

– Hän teki sopimuksen ainoastaan muutamia kuukausia sitten, mutta on tehnyt valtavan vaikutuksen – erittäin, erittäin valtavan vaikutuksen. Hänellä on pitkä sopimus, joten hän on hyvässä asemassa.

– Ei ole kyse ainoastaan valmennusryhmästä tai pelaajista, mutta myös kannattajat ja johtoporras haluavat pitää hänet pitkän, pitkän ajan.

Arvioiden mukaan Payet nauttii nykyisen sopimuksensa mukaisesti noin 90 000 euron viikkopalkkaa.

Lähde: The Guardian